Muistisairauksien hoidon eheä hoitoketju ei toimi – ja se tulee kalliiksi
Muistiliitto haluaa tänäkin vuonna rakentaa muistiystävällistä Suomea ja muistuttaa siitä, että muistiasia asia on kaikkien asia. Suomessa on tällä hetkellä noin 200 000 muistisairasta ja jos jokaisella ajatellaan olevan kaksi läheistä, niin muistisairaudet koskettavat läheisesti yli puolta miljoonaan suomalaista.
Muistisairaudet eivät kuitenkaan ole toivottomia sairauksia. Nykytietämyksen mukaan muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä tehokkaasti ja siksi aivoterveyden edistämiseen tähtäävät toimenpiteet maksavat aina itsensä takaisin. Aivoterveyden edistäminen alkaa äitiysneuvolapalveluista ja sen tulisi olla keskeinen asia kaikenikäisten terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistyössä. Aivoterveelliset elämäntavat pienentävät sairastumisen riskiä ja ne myös hidastuttavat sairauden etenemistä. Hyvä, että tämä asia on hallituksen agendalla voimallisesti.
Ennaltaehkäisyn mahdollisuuksista huolimatta osa meistä sairastuu muistisairauteen. Se, mitä sen jälkeen tapahtuu tai jää tapahtumatta selittää paljon muistisairauksien aiheuttamista yhteiskunnallisista kustannuksista. Yhden muistisairaan hoidon kustannukset ovat keskimäärin 30 000 euroa vuodessa. Ympärivuorokautisessa hoivassa kustannukset nousevat jo keskimäärin 160 euroon vuorokautta kohden eli 58 000 euroon vuodessa.
Muistisairauksien toteamisessa, hoidossa ja ennaltaehkäisyssä on suuria eroja eri puolilla Suomea. Suomessa ei toteudu muistisairauksien eheä hoitoketju, mikä kasvattaa kustannuksia. Esimerkiksi muistisairauden varhainen toteaminen ja hoidon aloittaminen parantavat hoidon vaikuttavuutta merkittävästi. Tällä hetkellä muistisairaudet diagnosoidaan keskimäärin kaksi vuotta ensimmäisistä oireista. Tätä aikaa pitäisi saada lyhyemmäksi.
Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta ei järjestetä riittävästi sairastuneelle ja läheisille. Kunnissa työskentelevien muistihoitajien puute on valtava, eikä heitä kouluteta tällä hetkellä juuri missään. Muistihoitajan ja -lääkärin työparityöskentely on erittäin kustannusvaikuttava tapa hoitaa muistisairaita ja heidän erityistarpeitaan perustasolla.
Kotihoito laitostaa monin paikoin muistisairaat omaan kotiinsa neljän seinän sisälle. kaikkein tärkeintä muistisairaan toimintakyvyn ylläpitämisessä olisi säännöllinen ulkoilu ja nyt monin paikoin muistisairaat eivät pääse lainakaan ulos. Tarvitsemme ehdottomasti kotihoitoon koulutettujen ammattihenkilöiden lisäksi esimerkiksi kauppa- ja kulttuurikummeja, joiden kanssa muistisairaan olisi turvallista lähteä kodin ulkopuolelle liikkumaan. Myös muuta kuntoutusta ja kuntouttavaa toimintaa tulisi lisätä, sillä muistisairaan toimintakykyä voidaan ylläpitää ja inhimillistä olemista kotona jatkaa.
Tietyssä sairauden vaiheessa muistisairaan – etenkin yksin asuvan – ei ole enää turvallista ja inhimillistä asua omassa kodissaan ja siksi tarvitaan myös yhteisökoteja. Muistisairas tarvitsee harvoin laitoshoitoa, mutta hän tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa kodinomaisessa ympäristössä. Itse puhun mieluummin yhteisökodista kuin tehostetusta palveluasumisesta. Yhteisökoti voi olla myös ryhmäkoti tai perhehoitokoti.
Myös yhteisökodissa voidaan toimintakykyä ylläpitää sairauden loppuvaiheeseen saakka, jos siellä työskentelee riittävästi, osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Käsiparien laskeminen ei yksin riitä laadukkaan hoidon ylläpitämiseen, sillä muistisairaan toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen edellyttävät ammattitaitoa. Toisaalta ympärivuorokautisessa hoivassa ja hoidossa olevien ikäihmisten kuntoisuuden huomioiden alle 0,7 mitoituksen henkilöstöllä tuskin pystytään järjestämään laadukasta ja inhimillistä hoito ja hoivaa. Suurin osa ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakkaista on muistisairaita. Mitoituksen säätäminen lakiin onkin perusteltua.
Muistisairaiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi ja samalla kustannusten kuriin saamiseksi on nopeiden toimenpiteiden aika. Erityisen tärkeää on selvittää ja tarvittaessa luoda muistisairaan maakunnallinen hoitopolku diagnoosista palvelutarpeen arvioinnin kautta tarvittaviin palveluihin, olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja tutkimusnäyttöä hyödyntäen. Tähän pitäisi nyt joka tasolla käyttää voimavaroja, sillä ikääntymisen myötä – ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta – muistisairaiden määrä kasvaa.
Olen huolissani siitä, ettei asian tärkeyttä edelleenkään tunnisteta ja toivon, että kuntapäättäjät olisivat aktiivisia ottamaan selvää, miten muistisairaiden palvelut on hoidettu omassa kunnassa. Maton alle asian lakaiseminen on kaikkein järjettömintä, sillä se on epäinhimillistä ja kallista.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
Muistiliiton puheenjohtaja
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Savon Sanomien blogissa 14.1.2020.
