Hyvän tulevaisuuden puolesta – vaikeissakin olosuhteissa

Syyskuun hyvinvointialueblogini

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuustolla oli elokuun lopussa talousseminaari. Päivän tavoitteena oli luoda päättäjien ja viranhaltijoiden yhteistä tilannekuvaa. Aloitin seminaarin mielikuvaharjoituksella, jossa pyysin osallistujia kuvittelemaan ryhmän vaeltajia, jotka ovat nousemassa jyrkkää ja kivistä vuorenrinnettä. Sää on muuttunut sumuiseksi, tuuli yltyy ja polku edessä näyttää vaikealta.

Tässä tilanteessa vaeltajilla on kaksi vaihtoehtoa. He voivat jatkaa matkaa vanhaan tapaan, puskea väkisin eteenpäin silmät maassa, valittaa raskaita varusteitaan ja toivoa, että huippu tulee pian vastaan. Tai sitten he voivat pysähtyä, ottaa kartan esiin, katsoa toisiaan silmiin ja tehdä vaikeita päätöksiä etenemisen suhteen.

Mitä vanhasta poisoppiminen tarkoittaa?

Hyvinvointialueen taloustilanne on sumuinen ja jyrkkä rinne. Valtiovallan taholta tulevat säästöpaineet ovat sellaisia, että meidän on pakko pysähtyä katsomaan karttaa rehellisesti, suunniteltava reitti eteenpäin ja muutettava toimintatapojamme.

Palaan vielä alun mielikuvaan, kun vaeltaja huomaa matkan olevan liian raskas ja hänen on pakko avata reppunsa. Hän ei voi ottaa uusia, kevyempiä ja parempia varusteita tilalle, jos reppu on jo valmiiksi täynnä vanhaa painolastia.

Organisaatiokulttuuritutkijoiden mukaan poisoppiminen on vaikein oppimisen muoto, sillä kiinnitymme helposti ”meillä on aina tehty näin” ‑malleihin. Me emme selviä talouspaineista tekemällä asioita samalla tavalla kuin ennen, vain vähän vähemmän tai halvemmalla. Meidän on jatkettava vanhojen toimintatapojen pudottamista repusta pois silloin, kun ne eivät palvele tätä päivää. Meidän on uskallettava kysyä, onko meillä oikea palvelu, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Uusia ratkaisuja arkeen

Meidän tulee oppia pois ajatuksesta, että palvelu on olemassa vain silloin, kun sen seinät ovat fyysisesti lähellä. Palvelu voi tulla kotiin digitaalisesti tai pyörillä. Kotisairaala on loistava esimerkki isosta onnistumisestamme. Myös digitaalisten palvelujen kehittämisessä on onnistuttu ja tätäkin kehittämistyötä on jatkettava – muistaen kuitenkin, etteivät nämä palvelut kaikille ja kaikkiin tilanteisiin sovi.

Kun reppua kevennetään, ihmisten resilienssi – eli kestävyys ja muutosrohkeus – vahvistuvat. Sote-alalla resilienssi on pitkään ymmärretty väärin. On ajateltu, että se on hoitajien ja lääkäreiden venymistä, kunnes pinna katkeaa. Mutta aito resilienssi tarkoittaa sitä, että me teemme sellaisia päätöksiä, jotka poistavat päällekkäistä työtä ja kehittävät järkevää työnjakoa.

Tuleva uusi ajanvaraus- ja potilastietojärjestelmä toivottavasti antaa meille toimivia työkaluja toimintojen sujuvoittamiseen. Hoidon jatkuvuusmalli, jonka edelleen kehittämiseen saimme ministeriöltä rahoitusta, palvelee sekä kansalaisia että työntekijöitä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa on resurssoitava nykyistä enemmän.

Muutos vaatii tutkimusta ja rohkeutta

Vaikea taloudellinen tilanne pakottaa meidät oppivaan muutokseen. Se tarkoittaa sitä, että uudistamme toimintaamme kokeilemalla uutta, hyödyntämällä tutkimusnäyttöä, vahvistamalla hyviä käytäntöjä ja panostamalla kustannusvaikuttavuuteen. Se tarkoittaa myös sitä, että jos jokin ei toimi, muutamme suuntaa nopeasti.

Kun onnistumme luomaan yhdenkin sujuvamman hoitopolun tai säästämään euroja ilman, että hoidon laatu kärsii, me opimme. Ilman kehittämis- ja tutkimustoimintaa ei ole uudistusta, ja siksi esimerkiksi TKIO-toiminta (tutkimus, kehittäminen, innovaatio ja jatkuva oppiminen) on äärettömän tärkeää.

Toivo on tekoja

Miksi me teemme tämän kaiken? Koska meillä on toivo ja usko tulevaisuuteen. Toivo ei ole passiivista odottamista, että joku muu ratkaisee ongelmamme tai että valtionosuuksia tulisi yllättäen lisää. Toki vaikuttamistyötä valtiovallan suuntaan on tehtävä koko ajan, mutta ihmeen odottaminen ei meitä auta.

Toivo on sitä, että me otamme kohtalon omiin käsiimme. Se on sitä, että kun teemme vaikeita valintoja ja karsimme vanhaa, me teemme tilaa sille, että hyvinvointialueemme on pystyssä vielä kymmenenkin vuoden päästä. Tulevaisuudenusko on sitä, että näemme tämän sumun ja jyrkänteen takana sen hetken, kun meno on hiukan tasaisempaa.