Palveluverkkouudistuksella tähdätään palvelujen kehittämiseen (tästä asiasta kirjoitin muun muassa Karjalaiseen ja Joensuun Työväenyhdistyksen Pikku-Kaikuun)
Hyvinvointialueen palveluverkkoesityksestä noussutta keskustelua seuratessani olen huomannut monia väärinkäsityksiä. Koko sote-uudistuksen yhtenä tärkeimmistä lähtökohdista on ollut toimintatapojen, palvelujen ja palveluverkon kehittäminen palvelutarpeeseen nähden riittämättömän henkilöstömäärän kompensoimiseksi. Henkilöstövaje pakottaa meidät tekemään asioita eri lailla, jotta palvelut pystytään jatkossakin tarjoamaan niitä tarvitseville. Väestö ikääntyy, palvelutarpeet kasvavat, nuorten ikäluokka pienenee, eikä sosiaali- ja terveysalan ammatteihin saada nykyisen palvelurakenteen vaatimia työntekijöitä. Vaikka tekisimme kaikkemme henkilöstön rekrytoimiseksi, veto- ja pitovoiman parantamiseksi, työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi, eläkeläisten työskentelyn mahdollistamiseksi, työhyvinvoinnin parantamiseksi ja johtamisen kehittämiseksi, niin sote-alan työvoimapula ei silti poistu. Näiden toimenpiteiden avulla voidaan kuitenkin estää työvoimapulan paheneminen entisestään. On myös muistettava, että henkilöstöpula ei koske vain Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta, vaan sama ilmiö näkyy koko maassa. Suomessa puuttuu tällä hetkellä lähes 17 000 sairaanhoitajaa, noin 8 800 lähihoitajaa ja noin 4 300 sosiaalityöntekijää, ja eläköitymisen tahti kiihtyy tulevina vuosina entisestään.
Itse uskon, että rohkeita päätöksiä tekemällä pääsemme kehittämään sosiaali- ja terveyspalveluja nykyistä paremmiksi. Palveluiden toteuttamistavoissa on kuitenkin huomioitava henkilöstöresurssit. Seinät eivät hoida ketään, jos seinien sisällä ei ole työntekijöitä. Perustuslaki takaa sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille, mutta niitä voidaan järjestää monella eri tavalla. Olen itse vakuuttunut, että monessa asiassa joku toinen tapa voi olla parempi ja laadukkaampi kuin nykyinen. Esimerkiksi digitaalisten palveluiden lisääminen, monipuolistamisen ja käytön helpottaminen niille, jotka haluavat ja pystyvät asioimaan sähköisesti, on erittäin kannatettavaa. Silloin jää enemmän resursseja kohdata niitä, jotka tarvitsevat kasvokkain kohtaamista. Väestön palvelutarpeisiin vastaamiseksi voidaan kehittää hoitaja-lääkäri -työparityöskentelyä, mutta tämäkään toimintamalli ei aina edellytä kiinteän terveysaseman olemassaoloa vaan se voidaan järjestää ns. liikkuvana palveluna tai etäpalveluna.
On huomattava, että myös liikkuvat palvelut pitävät sisällään monenlaisia lähipalveluita. Osa palveluista voidaan siirtää ”pyörille” (esimerkiksi kiertävät hammashoidon palvelut kouluilla) ja osa viedä enenevässä määrin asiakkaan kotiin. Liikkuvat lähipalvelut tarkoittavat myös sitä, että ammattilaiset liikkuvat alueella sijaitsevaan kiinteään palvelupisteen tiettyinä aikoina. Jos alueella/kunnassa on hyväkuntoinen terveysasema tai muu palvelupiste, voidaan hyödyntää näitä tiloja. Toisaalta voidaan miettiä täysin uudenlaisiakin ratkaisuja. Jossakin kunnassa hyvinvointialueen kiinteä palvelupiste voisi toimia esimerkiksi apteekin tiloissa, jolloin asiakas saa mahdolliset lääkkeet samalla käyntikerralla. Vastaavasti neuvolapalveluiden lähipalvelupiste voisi olla koululla tai päiväkodilla. Joillakin alueilla voidaan kenties hyödyntää pelastusaseman tiloja.
Kun palveluverkko saadaan hyväksyttyä, voidaan toimeenpanosuunnitelmassa lähteä rakentamaan kullekin alueelle sen väestön palvelutarpeiden mukaisia lähipalveluita.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuuston pj
