Juhlapuheeni Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen juhlassa Joensuun Työväentalolla
Hyvät kuulijat, hyvät ystävät
Tänään YK:n päivänä meillä on hieno hetki juhlia yli 120 vuotta kestänyttä suomalaista demokratiaa, kansalaisoikeuksia ja yhtäläistä äänioikeutta. Samalla meidän on pohdittava, miten demokratia saadaan säilymään tulevaisuudessakin. Se ei nimittäin ole itsestäänselvyys. Maailman maista vain kuusi prosenttia on tällä hetkellä aitoja demokratioita. Suomi kuuluu onneksi edelleen niihin.
En ole historian tutkija, joten en mene menneisyyteen kovin syvällisesti. Haluan kuitenkin lyhyesti palauttaa mieleemme, mistä kaikki alkoi. Sen jälkeen paneudun Miina Sillanpään tarinaan – kertomukseen suuresta demokratian ja yhdenvertaisuuden puolustajasta. Lopuksi hiukan tästä päivästä ja tulevaisuudestakin.
Mutta mennään hetkeksi viime vuosisadan alkuun. Vuosina 1904–1905 käydyssä sodassa Venäjä kärsi nöyryyttävän tappion Japanille, joka tuhosi keisarikunnan laivaston Itä-Aasian vesillä. Epäonnistunut sota lietsoi sisäisiä levottomuuksia ympäri Venäjää. Keisarin oli suostuttava uudistuksiin ja rajoitettuun vallanjakoon Venäjän kansanedustuslaitoksen eli duuman kanssa.
Suomessa keisarivallan kriisi merkitsi venäläistämistoimien lopettamista. Keisari taipui myös suomalaisten vaatimuksiin kansanedustuslaitoksen uusimisesta. Vanhakantainen säätyvaltiopäiväjärjestelmä korvattiin vuonna 1906 huippumodernilla eduskunnalla. Sen jäsenet valittiin vuoden 1907 ensimmäisissä vaaleissa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella. Suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa – ja ensimmäisinä maailmassa me saimme myös täyden vaalikelpoisuuden eli oikeuden asettua ehdolle.
Eduskuntauudistus antoi poliittiset oikeudet myös työväestölle, torppareille ja maaseudun köyhälistölle. Laajoja yhteiskunnallisia uudistuksia vaatineen Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajista tuli vastavalitun eduskunnan suurin ryhmä.
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 valittiin 19 naista kansanedustajaksi. Heistä yhdeksän oli Sosialidemokraattisesta puolueesta ja kymmenen muista puolueista. Nämä naiset toimivat omissa ryhmissään työskennellen tinkimättömästi naisten aseman parantamiseksi ja
sosiaalilainsäädännön edistämiseksi, mutta he osallistuivat täysipainoisesti myös kaikkeen muuhun lainsäädäntötyöhön. He olivat aktiivisia useilla elämänalueilla, ja monet heistä olivat jo valmiiksi tunnettuja julkisuuden henkilöitä, joita puolueet ottivat mielellään ehdokaslistoilleen. Näiden 19 ensimmäisen naisen joukossa oli myös toimittaja, talousneuvos Miina Sillanpää. Miina Sillanpää oli naisten ammatillisen järjestäytymisen uranuurtaja ja voimakas sosiaalilainsäädännön puolestapuhuja. Hän perusti esimerkiksi Helsingin Ensi-kodin yksinäisten äitien ja heidän lastensa
turvaksi. Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 37 vuotta ja nousi 1920- luvulla Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi. Näiden ansioidensa ja poikkeuksellisen yhteistyökykynsä ansiosta hänestä tuli suomalaisen tasa-arvon symboli koko kansan keskuudessa.
Miina Sillanpää sai toisena suomalaisena naisena oman liputuspäivänsä. Lokakuun 1. päivästä tuli suositeltu liputuspäivä vuonna 2016, Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlavuonna, ja se vakiintui viralliseksi liputuspäiväksi vuonna 2023. Minulla oli suuri kunnia olla nostamassa lippua salkoon tuona ensimmäisenä virallisena liputuspäivänä Miina Sillanpään Säätiöllä, jonka puheenjohtajana silloin toimin. Lokakuun ensimmäinen päivä valikoitui liputuspäiväksi siksi, että juuri silloin vuonna 1906 Suomessa tulivat voimaan uusi vaalilaki ja valtiopäiväjärjestys. Miina Sillanpään oma syntymäpäivähän on kesäkuun 4. päivänä. Miina Sillanpään päivänä liputetaan itseoikeutetusti myös
kansalaisvaikuttamisen ja järjestöjen puolesta.
Hyvät ystävät,
Elämme aikaa, jona demokratiaa vastustavia tahoja ja ajatussuuntauksia on paljon liikkeellä. Suurin osa maailman väestöstä elää valtioissa, jotka ovat joko avoimen autoritaarisia tai vain nimellisesti demokraattisia. Myös monet pitkään demokraattisina toimineet maat ovat joutuneet vaikeuksiin. Kansalaiset ovat saattaneet menettää kiinnostuksensa politiikkaan, taloudelliset toimijat ovat tiukentaneet otettaan yhteiskunnista, ja ääriliikkeet ovat nousseet uhmaamaan yhteisiä demokraattisia arvojamme.
Onkin syytä kysyä: onko meillä Suomessa liian suuri ja sokea luottamus demokratian pysyvyyteen? Kiinnittyvätkö lapset ja nuoret enää demokratiaan? Opitaanko sen arvo perheissä ja kouluissa? Saavatko nuoret kokemuksia aidosta osallisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista? Entä maahanmuuttajat – mistä he saavat kokemuksellista tietoa siitä, mitä suomalainen demokratia käytännössä tarkoittaa? Kansalaisten tasa-arvo ja vapaudet voidaan säilyttää vain kasvattamalla uudet yhteiskunnan jäsenet arvostamaan ja puolustamaan näitä periaatteita.
Hyvät ystävät,
Onneksi suomalainen demokraattinen oikeusvaltio on kaikesta huolimatta edelleen vahva ja elinvoimainen. Siitä huolimatta meidän on oltava valppaina ja tunnistettava vaaran merkit. Historiasta ja nykyisyydestä voimme huomata, että ihmisoikeuspuolustajat tunnistavat ensimmäisinä, jos demokratia on horjumassa. Demokratia ja ihmisoikeudet kuuluvat yhteen. Demokratian murentaminen alkaa usein ihmisoikeuspuolustajien häirinnällä, pelottelulla, pilkkaamisella, disinformaation levittämisellä ja pyrkimyksellä tukkia suut. Tällä hetkellä monissa paikoissa ihmisoikeuspuolustajat, ympäristöliikkeet, ammattiyhdistysliikkeet, toimittajat ja tutkijat ovat tällaisen toiminnan kohteena – valitettavasti myös Suomessa. Maailmalla on huomattu, että autoritaariset johtajat pelkäävät kansalaisjärjestöjä, sillä juuri järjestöt ovat historian saatossa käynnistäneet suuria rauhanomaisia vallankumouksia ja uudistuksia.
Nykyisen hallituksen tekemät järjestöleikkaukset eivät sinällään ole epädemokraattisia, mutta näin nopeasti ja varoittamatta toteutettuina ne ovat kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta vaarallisia. Huolestuttavaa on myös se, että kansalaisjärjestöjä ei entiseen tapaan pyydetä kuultaviksi, ja ministeritasolla asti on jopa kieltäydytty ottamasta järjestöjen edustajia vastaan.
Hyvät kuulijat,
Eriarvoistuminen sekä sosiaalisten ja tiedollisten jakolinjojen syveneminen ovat valtavia riskitekijöitä demokratialle. Vaurautta voidaan käyttää kansalaisten tasa-arvon ja vapauksien lisäämiseen – kuten pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideana on aina ollut. Monessa maassa talouskasvu on kuitenkin kääntynyt lisäämään epätasa-arvoa, kun siitä hyötyvät vain harvat muiden kustannuksella. Globaalisti näyttää siltä, että taloudellisen vaurauden mekaanisesta kasvattamisesta on tullut tärkeämpää kuin demokratiaa tukevan kansalaisuuden edistämisestä.
Tällä hetkellä Suomessa lähes kaikki toiminta ja keskustelu on alistettu säästöpuheelle. Tämä on huolestuttavaa. Suomalaisen yhteiskunnan resilienssi eli kriisinkestävyys ja usko tulevaisuuteen on aina perustunut luottamukseen siitä, että yhteiskunta pitää huolen kaikista eikä ketään jätetä oman onnensa nojaan. Miina Sillanpään viesti – ”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen” – ei ole tässäkään ajassa vanhentunut. On uskallettava kysyä: jos meillä on suuri joukko syrjään jätettyjä ihmisiä, onko heillä tarpeen tullen halua ja motivaatiota puolustaa tätä yhteiskuntaa?
Demokraattisen oikeusvaltion ytimeen liittyy myös erilaisuuden kunnioittaminen. Yhtenäisyys syntyy parhaiten erilaisten eettisten ja inhimillisten arvojen arvostamisen kautta. Eri mieltä saa ja pitää olla; kriittisyys ja kyseenalaistaminen kuuluvat demokratiaan. Vapaan keskustelun kautta voimme oppia toisiltamme. Sananvapautta rajoittaa vain se, että ilmaistut mielipiteet eivät saa tarkoituksellisesti johtaa harhaan eivätkä vahingoittaa toisia. Sananvapaus voi toteutua vastuullisesti silloin, kun ihmiset harkitsevat sanojaan ja pidättäytyvät tietoisesti loukkaamasta lähimmäisiään.
Suvaitsevaisuus mahdollistaa tasa-arvoisen yhteistoiminnan ja keskustelun eri tavoin ajattelevien kanssa. Miina Sillanpää haki aina sovintoa yli puoluerajojen ja yhteiskuntaluokkien. Jos Miina eläisi tänään, hän varmasti surisi nykyistä yhteiskunnallisen keskustelun tasoa. Hän ihmettelisi, miksi
yhteiskunnallinen luottamus on näin suuresti horjumassa, ja mihin ovat kadonneet suvaitsevaisuus sekä sivistynyt keskustelu.
Nyt yhteiskunnassa tarvitaan Miinan tapaa toimia ja halua edistää demokratiaa sekä sen edellytyksenä olevaa suvaitsevaisuutta ja sananvapautta. Yhteiskunnan ja demokratian tulevaisuus riippuu meistä kaikista – siitä, miten pidämme kiinni demokraattisista arvoista ja miten sitoudumme rakentamaan oikeudenmukaisempaa sekä osallistavampaa yhteiskuntaa. Miina Sillanpään arvoja vaalimalla ja edistämällä voimme varmistaa, että demokratia säilyy vahvana ja oikeudenmukaisena
yhteiskunnassamme tulevaisuudessakin.
Ja ihan lopuksi, hyvät ystävät,
Ensi kevään eduskuntavaalit ovat jälleen demokratian juhlapäivä. Toivottavasti me kaikki ymmärrämme, miten tärkeistä vaaleista on kysymys. Toivottavasti myös puolueet muistavat, että kansalaisten mielenkiinto äänestämiseen on heikkoa, jos ihmiset kokevat, etteivät puolueet enää
edusta heitä niissä kysymyksissä, joissa he edustusta kaipaisivat – tai jos puolueet eivät osaa kertoa viestiään tarpeeksi selkeästi. Onkin tärkeää muistaa: silloin kun viesti ei mene perille, syy on useimmiten viestin lähettäjässä.
Ja erityisesti toivon, että lopultakin seuraavassa eduskunnassa on vähintään 100 naiskansanedustajaa!
