Eduskunnan taidepolku -video
Taide ja kulttuuri luovat hyvinvointia. Niiden avulla voidaan myös edistää luovuutta ja uuden oppimista. Kulttuuri ja taide ovat myös työhyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri luovat hyvinvointia. Niiden avulla voidaan myös edistää luovuutta ja uuden oppimista. Kulttuuri ja taide ovat myös työhyvinvoinnin
YK:n yleiskokous on julistanut syyskuun 15. päivän kansainväliseksi demokratiapäiväksi muistuttamaan maailman päättäjiä ja jokaista yksittäistä ihmistä demokratian tärkeydestä. YK:n kestävän kehityksen
Meidän suomalaisten velka sotiemme veteraaneille on valtaisa. Monet lähtivät sotaan nuorina miehinä ja antoivat nuoruusvuotensa isänmaan eteen juoksuhaudoissa puolustaessaan itsenäisyyttämme.
Oikeusasiamiehen kertomus on tänäkin vuonna surullista luettavaa, sillä se tuo esille sen, miten paljon puutteita meillä on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien
SOSTE eli Suomen sosiaali- ja terveys ry täyttää tänä vuonna 10 vuotta. SOSTE:n perustamisasiakirja allekirjoitettiin tammikuussa 2011 ja varsinainen toiminta
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä valtioneuvoston kanslia käynnistivät Suomi harrastaa kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa harrastamiseen, aktiivisuuteen, liikkumiseen ja yhdessä tekemiseen.
Kesällä pidettyjen kuntavaalien takia kunnissa ollaan myöhässä syksyn päätöksentekoprosesseissa ja esimerkiksi kuntastrategioiden laatimisessa. Kiireestä huolimatta strategiatyö kannattaa tehdä huolella ja
Valtioneuvoston kanslian ja järjestökentän yhteinen Suomi välittää -kampanja käynnistyi 16.8. Kampanja kiinnittää huomion siihen, kuinka olennainen osa hyvinvointivaltion turvaverkkoa vapaaehtoistoiminta
Viikko sitten keskiviikkona Kiteellä pidettiin perhehoidon päivät, joissa minulla oli ilo olla mukana. Päivien aikana käytiin läpi perhehoidon tilannetta Pohjois-Karjalassa
