Auttaako lainsäädäntö henkilöstöpulaan?
Ensinnäkin haluan todeta, että kannatan lämpimästi sekä vanhuspalvelulaissa olevaa henkilöstömitoitusta että ehdotettua hoitotakuulakia, jossa kiireettömään hoitoon pääsisi jatkossa seitsemässä vuorokaudessa yhteydenotosta.
Ongelma kuitenkin on se, etteivät ne voi toteutua, jos emme saa riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa. On hyvä, että ministeriössä käynnistyi selvityshanke sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyydestä tulvaisuudessa, mutta surullista on se, että esimerkiksi Tehy ja Sairaanhoitajaliitto ovat ennakoineet henkilöstöpulaa jo vuosikausia, mutta heitä ei ole kuultu. Nyt toivoisi selvityksen etenevän nopeasti ja siinä hyödynnettävän edellä mainittujen tahojen tekemää aiempaa selvitystyötä ja ehdotuksia.
Välittömästi tarvittaisiin Kevan arvion mukaan 8 000 sairaanhoitajaa paikkaamaan henkilöstöpulaa. Keva on myös arvioinut, että seuraavien kymmenen vuoden aikana kunnissa eläköityy noin 13 000 sairaanhoitajaa ja lähes 18 000 lähihoitajaa.
Henkilöstöpulasta johtuen emme voi lisätä esimerkiksi koronahoitoon tehohoitopaikkoja, sillä puute ei ole esimerkiksi teknologiasta tai tiloista, vaan tehohoitajista. Tehohoito edellyttää noin viisi tehtävään koulutettua sairaanhoitajaa potilasta kohden. Kriittisin resurssi tässä on osaaminen. Meillä ei ole tehohoidon koulutettujen sairaanhoitajien reserviä.
Hoitajapula on erityisen suuri myös ikäihmisten ja vammaisten ympärivuorokautisessa hoidossa. Suurin osa ympärivuorokautisen hoidon asukkaista sairastaa muistisairautta. Vankka ammatillinen osaaminen on keskeinen työssä viihtymistä ja jaksamista sekä työn mielekkyyttä lisäävä tekijä. Meillä ei ole muistisairauksiin liittyviä koulutussisältöjä riittävästi toisen asteen tutkinnoissa eikä ammattikorkeakoulututkinnoissa.
Myöskään muistityössä tarvittavia vähintään 30 opintopisteen erikoistumisopintoja, ei järjestetä juuri missään. Vaikka sairaanhoitajakoulutus on Suomessa korkeatasoinen, niin peruskoulutus ei annan valmiuksia toimia esimerkiksi muistihoitajana tai muistityön kehittäjänä. Valtakunnallisesti koordinoidun sairaanhoitajien erikoistumiskoulutuksen puutteet ovat johtaneet myös siihen, että meiltä puuttuu paljon erityisosaajia muiltakin erityisosaamista vaativilta hoitotyön alueilta.
Muistisairaan kohtaaminen, vuorovaikutus ja toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä hoito vaativat henkilöstöltä erityistä osaamista. Sama koskee myös esimerkiksi kehitysvammaisten kanssa tehtävää työtä. Tämän erityisosaamisen arvostaminen on heikentynyt ja valitettavan monessa organisaatiossa ajatelleen, että ”kaikki voivat tehdä kaikkea” ja hoitajia siirretään jatkuvasti työyhteisöstä toiseen.
Jos esimerkiksi muistisairauteen tai kehitysvammaisuuteen liittyvät asiat ovat työntekijöille vieraita ja osaamista kommunikointiin ja kohtaamiseen ei ole, työ tuntuu helposti kuormittavalta ja raskaalta, mikä vähentää työn veto- ja pitovoimaa. Osaamisen puutteet ovat usein myös epäasiallisen ja huonon kohtelun taustalla. Riittävä teoriatieto ja oikeanlaisten auttamismenetelmien hallinta auttavat löytämään erilaisia ratkaisuja arjessa ilmeneviin haasteisiin.
En kiistä, etteikö palkkauksella olisi suurta merkitystä alan pito- ja vetovoimaan ja palkkatasoa-arvon toteutumiseen on tavoitteellisesti pyrittävä. Kuitenkin myös muilla tekijöillä on vaikutusta alan houkuttelevuuteen ja näihin tekijöihin on aivan liian vähän kiinnitetty huomiota. Myös Sote-uudistus ja hoitovelan purku edellyttävät ehdottomasti kaikkien ammattiryhmien osaamisen hyödyntämistä ja erityisosaamisen arvostamista.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 25.11.2021.
