Puheeni perhehoitovalmennuksen 15-vuotis juhlassa Kiteen opistolla 15.2.2026.
On hieno olla kaksilla syntymäpäivillä yhtä aikaa. Käsittääkseni nyt vietetään sekä 80 vuotis-synttärijuhlia että 15-vuotis synttäreitä.
Kiteen Kansanopisto täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Opisto on erittäin aktiivinen ja ajan hengessä toimiva ja siitä osoituksena on muun muassa se, että täällä voidaan viettää tänään myös Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen 15-vuotis syntymäpäiviä. On ilo olla mukana täällä ja tuoda myös hyvinvointialueen tervehdys.
Olen yhdessä Perhehoitoliiton ja erityisesti kehittämispäällikkö Sanna Kososen kanssa tehnyt yhteistyötä jo vuosia. Perhehoitolaki hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 2015 ja olin sitä käsittelemässä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Laki oli syntyessään moderni, mutta nyt olisi jo korkea aika sitä uudistaa. Toivottavasti seuraava hallitus ottaa asian vakavasti. Vaikuttamistyötä Perhehoitoliitto on tehnyt kiitettävästi. Sannan myötävaikutuksella olen saanut vierailla monissa perhehoitokodeissa ja tutustunut arvokasta työtä, sydämellään tekeviin perhehoitajiin. Samalla olen tavannut lukuisia onnellisia asukkaita perhehoitokodeissa.
Hyvät kuulijat
Suomessa on hoettu liian pitkään mantraa, että kaikkien ikäihmisten on parasta olla ja asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Tämä on johtanut siihen, että kotona asuu paljon ikäihmisiä, joiden oikea paikka ei ole enää koti. Harvoin edes kysytään ihmiseltä itseltään, vaan muut tietävät puolestasi. Ongelmalliseksi tämän mantran hokemisen on tehnyt se, ettei meillä ole ollut riittävästi niin sanottua kuntouttavaa kotihoitoa, eivätkä kotihoidon asiakkaat ole päässeet ulkoilemaan, eikä harrastamaan itselleen mieleisiä asioita. Tämä taas johtaa siihen, että toimintakyky heikkenee turhan nopeasti ja liian aikaisin joudutaan ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan pariin pois kotoa. Valintamahdollisuuksia ei ole ollut eikä yksilöllisiä tarpeita ole pystytty huomioimaan. Se, mikä on hyvä vaihtoehto toiselle, ei sovikaan toiselle.
Tähän todellisuuteen yhtenä näkökulmana on tullut ikäihmisten perhehoito. Se ei ratkaise kaikkia ikäihmisten hoidon ja hoivan ongelmia eikä se sovi kaikille, mutta yhtenä vaihtoehtona palveluvalikoimassa se on erittäin vaikuttava hoitomuoto.
Kokemukseni perusteella uskallan väittää, että erityisesti muistisairaan toimintakyvyn ylläpitämisessä – ja jopa parantamisessa – perhehoito on usein erinomainen vaihtoehto. Muistisairaiden kokonaisvaltaista toimintakykyä on perhehoidossa mahdollista tukea osana arjen elämää ja monia kadoksissa olevia taitoja löytyy yhdessä tehden. Suoranaisia ihmeitäkin voi tapahtua, kuten esimerkiksi se, että huonosti liikkuva ja lähes puhumaton muistisairas piristyy perhehoidossa ulkona liikkuvaksi ja aktiiviseksi perheen jäseneksi. Kuten Sanna Kosonen on todennut, että perhehoito on usein paras lääke ruokahaluttomuuteen, unettomuuteen, toimintakyvyn heikkenemiseen sekä muistisairaan henkilön haasteelliseen käyttäytymiseen.
Perhehoidon peruskivenä on ihmisen tunteminen ja kohtaaminen persoonallisena ihmisenä, perheen jäsenenä, ei esimerkiksi potilaana. Perusta kaikelle on eläminen yhdessä. Koti toimintaympäristönä tuo perheen ja kotiympäristön kuntouttavat elementit luontevasti arkeen ja yhdessä tekemiseen. Kotoa tutut arjen asiat ovat siltoja elämän jatkuvuuteen ja ne tuovat päivään mielekästä sisältöä. Esimerkiksi kotiaskareet ja pihan, puutarhan tai eläinten hoito, ulkoilu tai harrastukset voivat jatkua omien voimavarojen, tahdon ja aiemman elämäntavan mukaisesti.
Uskon, että jos kaikki perhehoitajien kertomukset perhehoitoon tulleiden henkilöiden toimintakyvyn paranemisesta ja suoranaisista ihmeistä koottaisiin yhteen, siitä tulisi aika paksu teos. Ihminen, joka saa arvostavaa kohtaamista ja jolle mahdollistuu oman näköinen, mielekäs toiminta ja harrastaminen ja joka kokee olevansa välitetty ja tärkeä henkilö omana itsenään, haluaa ja jaksaa olla mukana, eikä tarvetta esimerkiksi haasteelliseen käyttäytymiseen ole. Haasteellinen käyttäytyminen usein johtuu siitä, että muistisairas yrittää käytettävissä olevilla keinoilla viestiä tunteitaan ja toiveitaan, mutta hän ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi ja se voi aiheuttaa esimerkiksi suuttumusta. Rauhoittavilla lääkkeillä saadaan aggressiivisuus pois, mutta ne eivät poista aggressiivisuuden perimmäistä syytä. Sitä vastoin rauhoittavat lääkkeet voivat pienelläkin annoksilla viedä ns. ”jalat alta” ja tehdä muistisairasta täysin autettavan. Syrjään heittäminen, yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunteet masentavat ketä tahansa meistä ja heikentävät halua aktiivisuuteen tai sitten ne johtavat erilaisiin haasteellisen käyttäytymisen muotoihin.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on tutkimusten mukaan paljon koettua yksinäisyyttä, vaikka siellä on ihmisiä ympärillä. Siellä ei kuitenkaan synny helposti pysyviä ihmissuhteita etenkin, jos hoitajat vaihtuvat usein. Aitoa, läsnä olevaa kohtaamista ei aina onnistuta järjestämään. Myös omaishoitajan näkökulmasta esimerkiksi vapaapäivien hoito ja vuorohoito perhehoidossa on usein parempi ratkaisu kuin esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon yhteisössä. Perhehoitokodista voi muodostua muistisairaalle tuttu ja turvallinen toinen koti, jonne on helppo ja mukava mennä. Parhaimmillaan voi käydä niin, että kun vuorohoito ei enää riitä, muistisairas voi muuttaa pysyvästi perhehoitoon.
Kotiin vietävä perhehoito on erittäin hyvä omaishoidon tukimuoto, joka mahdollistaa hoidettavalle kuntouttavaa toimintaa kotiympäristössä ja omaiselle omaa aikaa ilman, että tarvitsee huolehtia läheisensä tilanteesta. Myös kotihoidon tukena kiertävät perhehoitajat voivat olla toteuttamassa sitä arjen kuntoutusta, johon kotihoidon työntekijöillä ei ole aikaa. Kiertävä perhehoito voi olla kertaluonteista tai säännöllisesti toistuvaa ikääntyvän toimintakykyä ja osallisuutta ylläpitävää toimintaa. Näen kiertävällä perhehoidolla suuria mahdollisuuksia esimerkiksi ikäihmisten ulkoilun ja harrastamisen mahdollistamisessa. Tiedämme tutkimuksista, että siinä vaiheessa, kun ikäihmisen ulkona liikkuminen loppuu, otetaan pitkä askel kohti omasta kodista pois muuttamista. Kiertävien perhehoitajien kanssa ulkoilu, kaupassa käyminen (erittäin hyvää aivojumppaa) ja harrastaminen mahdollistuvat.
Tätä toimintaa tulisi ripeästi lisätä – samoin kuin sellaista lyhytaikaista perhehoitoa, jota voidaan käyttää henkilön kuntoutukseen sairaalajakson jälkeen tai jos omaishoitaja esimerkiksi sairastuu.
Hyvät ystävät
Perhehoito on loistava innovaatio, josta voi kiittää Perhehoitoliittoa. Mutta tämän päivän teemaan liittyen perhehoidon onnistumiselle on tärkeää riittävän pitkä ja hyvin toteutettu valmennus. Perhehoitajilla on täysin oma ammatillinen näkökulma – se ei siis ole sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen ammatti-identiteetti, siksi myös hoitotyöntekijä koulutuksen saaneen on osallistuttava valmennukseen, jos haluaa toimia perhehoitajana. Perhehoitoliitto korostaa, ettei kyseessä ole työ vaan elämäntapa. Valmennuksen aikana perhehoitajaksi aikova saa tietoa, mutta myös aikaa pohtia, onko perhehoitajana oleminen itselle sopiva elämäntapa.
Perhehoitajat ovat oman kokemukseni mukaan sitoutuneita ja asialleen omistautuneita, mutta he myös kokevat arjessaan epäkohtia, joihin olisi tärkeää puuttua. Esimerkiksi perhehoitajille tulisi taata säännöllinen oikeus työnohjaukseen tai vastaavaan tukeen. Samoin perhehoitajien oikeus toimeentuloon tulisi turvata tilanteessa, mikäli hoidettavia ei olekaan osoittaa hoitoon. Lisäksi työssä jaksamisen kannalta olisi tärkeää, että vapaapäiviä olisi jaksamisen kannalta riittävästi. Perhehoidon onnistuminen edellyttää myös, että kotihoito ja sen ammattilaiset ovat aina perhehoitajien käytettävissä apuna ja tukena, jos asukkaalle tulee hoidollisia tarpeita.
Perhehoitajan on osattava olla lempeä myös itseään kohtaan, että voi hyvin usein niin monimuotoisessa perheessä. Perhehoitajana oleminen on palkitsevaa mutta samalla sitovaa ja siksi itsensä rakastaminen on osa perhehoitajan ammattitaitoa.
Olen ylpeä siitä, että Pohjois-Karjalassa perhehoitoa on kehitetty systemaattisesti ja siitä on tullut yksi osa palvelurakennetta. Tällä hetkellä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella perhehoitotyö on omais- ja perhehoitokeskus Onnelissa, joka koordinoi perhehoidon kokonaisuutta. Onnelin avulla on perhehoitoa kehitetty systemaattisesti, mutta paljon on vielä tehtävää sekä perhehoidon volyymin lisäämiseksi että perhehoidon eri muotojen kehittämiseksi.
Onnelin väki ei valitettavasti päässyt tänään juhlimaan kanssanne, mutta tuon sieltä teille seuraavia terveisiä:
”Haluamme onnitella ja kiittää Kiteen opistoa, ja erityisesti Sanna Kososta ja Aija Paakkunaista perhehoidon valmennuksen 15-vuotisesta toteutuksesta Pohjois-Karjalassa.
Olemme saaneet ikääntyneiden perhehoitajien valmennuksesta sitoutuneita ja tehtäväänsä sopivia perhehoitajia, niin sanottuja huipputyyppejä. Valmennuksia on toteutettu hyvinvointialueen tarpeista lähtien, jolloin olemme voineet vaikuttaa valmennusten ajankohtaan ja siihen haetaanko valmennuksiin perhekotia suunnittelevia perhehoitajia, vai perhehoitajia, jotka haluavat toteuttaa perhehoitoa ikääntyvän asiakkaan kotona. Vuosien varrella Kiteen opisto on toteuttanut perhehoitajille myös erilaisia täydennyskoulutuksia kuten digivalmennusta ja EA-koulutusta. Perhehoitajille on saatu myös työnohjausta ja virkistyspäiviä. Sannan ja Aijan osaaminen ja innostava valmentaminen on antanut myös meille viranhaltijoille uutta näkökulmaa ja tietoa perhehoidon kokonaisuudesta, sekä ymmärrystä perhehoitajan arjesta.
Yhteistyön myötä alueemme ikääntyneiden perhehoitoa ja tietoisuutta perhehoidosta on lisätty koko Siun soten alueelle.”
Hyvät ystävät
Kuten sanoin perhehoito takaa omannäköisen elämäntarinan jatkuvuuden ja usein myös uusia upeita kokemuksia elämään. Perhehoitoa ei kuitenkaan voi olla ilman valmennusta. Lämpimästi kiitän omasta ja hyvinvointialueen erityisesti kotona asumista tukevien palvelujen puolesta Perhehoitoliittoa, Kiteen Opistoa sekä Sannaa ja Aijaa ja kakkia muita toimijoita, jotka ovat mahdollistaneet tämän.
