Kesäkuun 2024 hyvinvointialueblogini lasten, nuorten ja perheiden palveluista
Lasten ja nuorten palveluissa on kuntoon laittamista
Kuten olen tässä blogissa jo aiemmin kirjoittanut häiriökysyntä – tai kenties parempi termi häiriötarjonta – tarkoittaa sitä, että asiakas, potilas, perhe tai läheinen saavat omaan koettuun palvelutarpeeseensa nähden väärää palvelua, eivät saa lainkaan palvelua tai saavat vain osittain sitä palvelua, jota itse kokevat tarvitsevansa tai tarvitsevat.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa häiriötarjontaa on pyritty ja pystytty vähentämään perhekeskus toimintamallin avulla. Erityisen hyvää kehitys on ollut hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen yhdessä tekemisen lisäämisenä ja kehittämisenä. Samalla on voitu vähentää osaoptimointia.
Yhtä tärkeää kuin on onnistua yhdessä tekemisessä eri organisaatioiden kesken, on onnistua yhdessä tekemisessä organisaatioiden sisällä.
Meillä on aitoja palvelupuutteita lasten ja nuorten palveluissa, esimerkiksi perustason psykiatrisia palveluja lapsille ja nuorille ei ole riittävästi. Myös olemassa olevien palvelujen yhteen sovittaminen ontuu edelleen, huolimatta siitä, että hyvinvointialueilla palvelut on yhdistetty samaan organisaatioon. Tämä johtaa sirpaleisiin ja huonosti toimiviin palvelupolkuihin ja -ketjuihin.
Yhteistyön ja integraation puute ammattilaisten ja eri ammattiryhmien kesken on aito ongelma.
Esimerkiksi lapsen ja perheen tilanteen alkuarviointia tekevät eri ammattiryhmät erikseen, vaikka tilannekuvan pitäisi olla kaikille sama. Palautteen perusteella osa perheistä kokee, ettei asiakasta tai perhettä ole kohdattu ja että tarjotut palvelut eivät ole soveltuneet elämäntilanteeseen. Tätä viestiä tulee erityisen paljon vammaisperheiltä.
Erityisesti näkymättömien vammojen (neurokirjon ja neuropsykiatriset eli ns. nepsylapset ja -nuoret) kohdalla häiriötarjontakokemusta on paljon. Yksi syy tähän voi olla palvelujen määrittelyä ohjaavat liian tiukat kriteerit, jolloin helposti jää kuulematta perheen ajatukset siitä, mikä auttaisi heitä. Pahimmillaan tilanne voi johtaa vanhempien uupumiseen ja lastensuojeluasiakkuuteen (jopa huostaanottoon). Toisaalta on huomioitava, että Vaikuttavaa asiakasosallisuutta -hankkeen kyselyssä noin puolet nepsy-perheistä koki saaneensa oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea.
Häiriökysyntä tai -tarjonta tulee myös kalliiksi, sillä lapsi- ja perhepalveluiden kokonaiskustannuksista lastensuojelu vie siitä 47 prosenttia ja sijaishuolto yksinään 35 prosenttia.
Tämän tilanteen selvittämiseen ja korjaamisehdotusten tekemiseen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on perustettu ns. LANUPE (lapset, nuoret, perheet) -työryhmä, jonka toiminnalta toivon ja odotan paljon. Työryhmän tehtävänä on luoda esitys rakenteiden luomiseksi lasten ja nuorten perustason lievien ja keskivaikeiden kehityksellisten ja mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn, diagnostiikkaan ja hoitoon sekä kuntoutukseen liittyviin toimintoihin. Rakenteiden tulee mahdollistaa moniammatillisuus, integratiivinen toiminta sekä osaaminen ja resurssien turvaaminen. Rakenteiden luomisen jälkeen lähdetään työstämään mallia jalkauttamiseen ja toiminnan parantamiseen. Työryhmän aikataulu on ripeä, sillä kesäkuun loppuun mennessä ryhmältä pitäisi olla jo esitys siitä, miten asia tulisi ottaa huomioon vuoden 2025 talousarviossa.
Itse ajattelen, että tämänkaltaiseen kehittämistyöhön voisi sopia hyvin myös ilmiöpohjaisen budjetoinnin eli tässä tapauksessa lapsibudjetoinnin käyttöönotto ja testaus. Näin myös rahoituksessa päästäisiin raja-aidoista paremmin eroon ja kohti todellista yhdessä tekemistä. Ilmiöpohjainen budjetointi tarkoittaa sitä, että asetetaan toimijoiden kesken yhteiset tavoitteet, sovitaan työjaosta, määritellään resurssien (raha, henkilöstö, osaaminen) käyttö sekä sovitaan arviointimittareista ja arvioinnin toteutuksesta. Myös yhteensovittava johtaminen on välttämätöntä.
Mottona olkoon tässäkin asiassa strategialupauksemme: Oikea palvelu, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa!
PS. Heinäkuun pidän blogikirjoituksissa taukoa, mutta elokuussa palaan kirjoitusten pariin.
