Puheeni Suven ja Runon päivänä (Eino Leinon syntymäpäivänä) Ilosaaressa runonlaulaja Miihkali Arhippaisen patsaalla.
Hyvät ystävät
Oikein hyvää Suven ja runon päivää meille kaikille. Suvea ja runoa juhlitaan vuosittain Eino Leinon syntymäpäivänä kuudes heinäkuuta. Tänään Eino Leinon syntymästä on kulunut 145 vuotta.
Tänä päivänä on myös hyvä muistutella mieliin oman karjalaisen kulttuuriperinteemme merkitystä suomalaiselle runoudelle ja taiteelle. Tässä muistelussa emme voi unohtaa Kalevalaa ja runonlaulajia, joista yhden merkittävän runonlaulajan – Miihkali Arhippaisen – muistopatsaalla nyt olemme.
Hyvin sopii Miihkalin elämään Eino Leinon Väinämöisen laulun säkeet:
Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
Hyvät ystävät
Minä voin tuntea jonkinlaista sielun sisaruutta Miihkalin kanssa, sillä myös minun suvussani äitini puolelta on runonlaulajia. Äitini suku on Ilomantsin Volotisia ja suvussani on kaksi runonlaulajaa: Jermi eli Jeremi ja Ivan eli Iivana Volotinen. Jermi kuuluu Ilomantsin rekisteröityihin runonlaulajiin. Hänen poikansa Ivan oli myös runonlaulaja, vaikka hänen nimeään ei tästä rekisteröityjen eli tunnettujen runonlaulajien joukosta löydy.
Hyvät kuulijat
Karjalaiseen kulttuuriin kuuluvat myös itkuvirret ja olen iloinen, että myös itkuvirsi perinnettä on alettu elvyttämään.
Karjalainen itkuvirsiperinne on alkujaan erityisesti rituaaleihin liittynyttä suullista runoutta, jolla on ilmaistu, valitettu ja käsitelty tunteita yksilön ja yhteisön tasolla. Itkuvirret ovat olleet kulttuurisesti ohjattu ja sosiaalisesti hyväksytty surujen, kärsimysten, huolien ja kaipuun ilmaisukeino. Hautajais- ja häärituaalien lisäksi itkuvirsien avulla huokaistiin myös yksityisiä, arkisempia huolia.
Hyvät ystävät
Samalla tavalla kuin runonlaulanta ja itkuvirret aikoinaan, eri taiteen lajit toimivat nykyisinkin tunteiden tulkkina. Taiteen eräs keskeinen tehtävä on herättää tunteita laidasta laitaan. Tunteiden kokeminen kuuluu ihmisyyteen ja tunteita ei pidä pelätä. Toinen asia on se, miten ihminen käsittelee tunteitaan ja toimii tunteidensa pohjalta.
Luulen, että jos oppisimme taiteen ja kulttuurin kautta ilmaisemaan itseämme enemmän, meillä olisi yhteiskunnassa paljon vähemmän pahoinvointia. Taiteella ja kulttuurilla on myös parantava ja eheyttävä vaikutus ja siksi itse puhun niin paljon kulttuurihyvinvoinnin merkityksestä.
Olen itse erittäin herkkä ihminen ja itken kaiken mahdollisen – ilot ja surut. Politiikassa se on joskus ollut todella vaikeaa, koska siinä kontekstissa ei herkkyydelle tunnu olevan tilaa. Yhteiskunnassamme – myös politiikassa – herkkyys tulisi kuitenkin kääntää voimaksi. Herkkänä ihmisenä jouduin kansanedustajana joskus käymään työnohjauksessa – tai onnekseni sain käydä – ja koin erittäin vapauttavana, kun työnohjaani sanoi kerran minulle: Ole ylpeästi itäsuomalainen itkijänainen – jospa silloin joku toinenkin rohkenisi olla.
Arvoisat kuulijat
Kulttuuri ja taide eivät ole luksusta, ne ovat hyvän elämän edellytyksiä ja mahdollistajia. Kuten runonlaulajista ja itkuvirsistä huomaamme runous – taide ja kulttuuri – ovat aina olleet keskuudessamme. Kulttuurin ja taiteen kahlitseminen näivettää yhteiskuntaa. Sellaiset yhteiskunnat, joissa kulttuuria on väheksytty tai sitä on yritetty tukahduttaa, ovat vähitellen surkastuneet ja historian kuluessa jopa hävinneet maailmankartalta.
Vaikeina aikoina kulttuuri ja taide voivat auttaa myös erilaisten kriisien yli. Kulttuuri ja taide ylläpitävät kansakunnan monimuotoisuutta ja resilienssiä eli kriisien sietokykyä ja tulevaisuuteen suuntautumista. On erittäin tärkeää, että karjalaista kulttuuria viedään eteenpäin ja että se myös kehittyy ajassa. Tämä muistomerkki ja muistomerkillä käyminen vuosittain on tärkeää karjalaisen kulttuurin vaalimisessa. Pidetään yllä tätä perinnettä ja ollaan kiitollisia Miihkali Arhippaiselle runoistaan ja niiden laulamisesta.
Ja lopuksi hyvät ystävät,
Kuten edellä kerroin omassa suvussanikin on ollut runononlaulajia. Jermi Volotinen tulkitsi mielestäni kalevalaisen ja karjalaisen sanan, kulttuurin ja taiteen voiman hyvin seuraavissa säkeissä:
Kun on kuulu kultavuori,
Kuuluvi kukunta tänne,
Kauvas eäni kaikuelee,
Kun on kulta kulkuella,
Sanat on meillä saatuna.
Meidän tehtävä tässä ajassa on pitää huolta, ettei Jermin säkeiden loppuosa toteudu:
Loppu on lorut meiltä,
Kansan kielet kankeneepi,
Kun emme tiiä,
Miten männä,
Miten männä, osaella.
Meillä karjalaisilla on arvokas kulttuuriperinne vaalittavana. Ei anneta lorujen loppua eikä karjalaisen kansan kielen kangistua. Oman kulttuurihistoriamme arvostaminen näyttää meille suuntaa siihen, miten ”männä ja osaella”. Tätä mielestäni kehoittaa ja ohjaa myös Kalevalaisten Naisten Liiton tämän vuoden teema: Kylvä kanssani huomisen siemeniä.
Vielä kerran: Hyvää suven ja runon päivää
