Sairaanhoitajien kliinisen urakehityksen varmistamiseen tarvitaan erikoistumisopintoja
Sairaanhoitajien työpanoksella ja osaamistasolla on merkittävä vaikutus koko väestön hyvinvointiin, kansanterveysongelmien ehkäisyyn, palveluiden saatavuuteen, hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja toiminnan sujuvuuteen.
Ammattiliitto Tehyn ja Sairaanhoitajaliiton tuoreet jäsenkyselyt kertovat kuitenkin karua kieltä sairaanhoitajien jaksamisesta ja urakehityksestä. Tehyn tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia keskussairaaloiden tai yliopistosairaaloiden hoitajista harkitsee vaihtavansa alaa. Sairaanhoitajaliiton tutkimuksessa yli puolet sen jäsenistä harkitsi alan vaihtoa. Syitä ammatinvaihtohaluihin olivat muun muassa palkkaus, kuormituksen tunne, epäinhimilliset työolosuhteet sekä arvostuksen ja uralla etenemisen mahdollisuuksien puute.
Sairaanhoitajien urakehityksestä ei ole meillä huolehdittu riittävästi. Laadukkaan terveydenhuollon turvaaminen kuitenkin edellyttää henkilöstön laadukkaaseen ja ajantasaiseen koulutukseen panostamista. Asiantuntijuuden ylläpito ja kehittäminen vaativat lisäksi jatkuvaa oppimista ja oman ammattitaidon sekä tietämyksen päivittämistä ja kehittämistä.
Peruskoulutuksessa tavoitteena on perusvalmiudet omaava yleissairaanhoitaja. Peruskoulutus antaa valmiudet lähteä harjoittamaan vaativaa ammattia, jossa on kyse ihmisten terveydestä ja elämästä. Lisäksi tarvitaan erityisosaamista, joka vaihtelee riippuen siitä, missä hoitaja työskentelee.
Näistä erityisosaajista on valtava puute. Nykyiset ammattikorkeakoulujen tarjoamat erikoistumisopinnot eivät vastaa työelämän eivätkä myöskään väestön terveystarpeisiin. Ammattikorkeakoulujen autonomia on aiheuttanut sen, että erikoistumisopinnot eivät aina ole sisällöiltään vertailukelpoisia keskenään, ja myös niiden tuottama kelpoisuus vaativiin hoitotyön tehtäviin vaihtelee. Erikoistumisopinnoista ei ole minkäänlaista valtakunnallista kokonaiskuvaa.
Sairaanhoitajien asiantuntijuuden ylläpitämistä ja kehittämistä ei voi ratkaista alueellisesti tai ammattikorkeakoulukohtaisesti. Tarvitsemme tähän valtakunnalliset ja yhtenevät ratkaisut, jotta riittävä ja tasapuolinen erikoitumiskoulutus voidaan turvata koko maassa. Sosiaali- ja terveysministeriössä laadittiin jo vuonna 2016 kattava pidemmän aikavälin suunnitelma sairaanhoitajien erikoistumiskoulutustarpeista ja niihin vastaamisesta. Tämä suunnitelma tarjoaisi hyvän lähtökohdan tulevalle jatkovalmistelulle ja uudistustyölle.
Asiat eivät ole edenneet
Valitettavasti asiat eivät ole edenneet suotuisalla tavalla. Olen tehnyt asiasta useita kirjallisia kysymyksiä ja toimenpidealoitteita. Esimerkiksi ammattikorkeakoulussa valmistuneista muistihoitajista ja mielenterveystyön osaajista on valtava pula eri puolilla Suomea.
Tähän saakka saamani vastaukset ovat osoittaneet, ettei ministeriössä ole ymmärretty asian vakavuutta. Vastauksissa on todettu, että työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijöillä on riittävä ammattitaito ja osaaminen. Työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö saa työssään tarvittavan perehdytyksen ja että hän voi osallistua ammattitaitonsa kehittämiseksi tarpeelliseen täydennyskoulutukseen. Totta kai työnantajan tehtävänä on työntekijän perehdytyksestä huolehtiminen, mutta vaativa erikoisosaaminen edellyttää erillisen koulutuksen ja se ei voi olla yksin työnantajan tehtävänä tai vastuulla, sillä se lisäisi hankalana koettua erikoisosaamisen vaihtelua.
Uudistin kysymykseni jälleen tänä syksynä, sillä sekä työantajat että sairaanhoitajat viestivät jatkuvasti, että nykyinen systeemi ei toimi. Sairaanhoitajat turhautuvat kliinisen urakehityksen puutteisiin ja työnantajat eivät löydä enää hoitotyön erityisalojen osaajia. Pari viikkoa sitten saamassani vastauksessa ministeri Kiuru kertoi, että Valtioneuvoston asettama terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunta nimesi kesäkuussa 2020 hoitotyön jaoston valmistelemaan ehdotusta kliinisen hoitotyön erikoisaloista sairaanhoitajana laillistettujen terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaamisen kehittämiseksi työelämätarpeiden mukaisesti.
Ehdotuksessa otetaan huomioon myös yhteistyö erikoisosaamistarpeiden ennakoinnissa, joustavien oppimispolkujen luominen, monipuoliset opetus- ja oppimismenetelmät sekä osaamisen kehittymisen seuranta. Hoitotyön jaosto tekee erikoisalojen määrittelyssä yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden ja korkeakoulujen lisäksi alan ammatillisten järjestöjen, potilasjärjestöjen ja viranomaistahojen kanssa. Hoitotyön jaoston tulee luovuttaa ehdotuksensa neuvottelukunnalle elokuun loppuun mennessä ensi vuonna.
Hyvä, että lopultakin asia etenee jollain tavalla, sillä edellä kuvaamani epäkohta on ollut tiedossa ainakin kymmenen vuotta ja työelämässä ovat katoamassa hoitotyön erikoisosaajat, joita tarvitaan kipeästi, kun terveydenhuolto ja hoitotyö kehittyvät kovaa vauhtia. Jään odottamaan selvitystyön tuloksia ja toivon, että hoitotyön erikoistumiskoulutukset saadaan käynnistymään valtakunnallisessa ohjauksessa mahdollisimman pian. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan hoitotyön erityisosaajia. Potilaat tarvitsevat heitä.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 19.11.2020.
