Muistisairaiden eheä hoitopolku ei toteudu
Suomessa arvioidaan olevan lähes 200 000 jotain muistisairautta sairastavaa henkilöä. Vuosittain sairastuu noin 14 500 suomalaista. Muistisairaudet ovat eteneviä neurologisia sairauksia, ne eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Suomessa arvioidaan olevan noin 7000 työikäistä muistisairasta. Toisaalta on tärkeä tiedostaa, että muistisairaudet ovat tärkein ikääntyneiden toimintakykyä heikentävä sairausryhmä ja yleisin syy ikäihmisten ympärivuorokautiseen hoitoon ja hoivaan.
Yhden muistisairaan hoidon kustannukset ovat keskimäärin 30 000 euroa vuodessa. Ympärivuorokautisen hoivan kustannukset ovat keskimäärin 160e/vrk (58 000e/v), muun hoivan noin 67e/vrk. Mukaan ei ole laskettu omaishoidon kustannuksia.
Kustannuksia kasvattaa se, ettei Suomessa toteudu muistisairauksien eheä hoitoketju. Jos kunnat tekevät taloudellisessa paineessa ratkaisuja ja harkitsemattomia säästöjä, joissa ei huomioida muistisairaiden erityistarpeita, niin pitkällä aikavälillä kustannukset edelleen kasvavat, esimerkiksi muistisairausdiagnoosin viivästyminen hidastaa oikeaan hoitoon pääsyä ja lisää kustannuksia.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus todetaan, sen tehokkaammin sitä voidaan hoitaa ja kuntouttaa. Tällä hetkellä diagnoosin saaminen kestää keskimäärin kaksi vuotta ensimmäisten oireiden ilmaannuttua. Valitettavasti muistisairauksiin liittyvä kielteinen leima estää ihmisiä hakautumasta ajoissa tutkimuksiin.
Toinen ongelma on ammattilaisten tiedon ja osaamisen puutteet. Ammattilaisetkaan eivät tunnista muistisairauksiin liittyviä oireita riittävän ajoissa. Diagnoosin saamisen jälkeenkin asianmukaisten palvelujen saaminen voi olla vaikeaa, sillä muistihoitajien sekä geriatrian tai neurologin palveluita on saatavissa hyvin vaihtelevasti eri puolilla Suomea.
Muistisairaus vaikeuttaa normaalien peruspalvelujen käyttöä. Esimerkiksi fyysisesti toimintakykyinen mutta keskivaikeasti muistisairas ei pysty käyttämään palveluita omatoimisesti. Hän ei myöskään pysty usein hyödyntämään digitaalisia palveluita.
Myös siirtymät itsenäisestä asumisesta omaishoivaan, säännölliseen kotihoitoon tai palveluasumiseen/yhteisökoteihin vaihtelevat kunnittain ja alueittain. Kuntoutusta ja kuntouttavaa toimintaa on liian vähän tarjolla ja esimerkiksi kotihoito usein laitostaa muistisairaan neljän seinän sisälle. Toimintakyvyn heikkeneminen nopeuttaa omasta kodista pois muuttamista laajempien palvelujen pariin. Myös muistisairaan omaishoitajan tuki on usein täysin riittämätön. Monin paikoin yhteisökoteja on liian vähän ja siksi kotona asuu muistisairaita, joiden inhimillinen ja turvallinen asumisenpaikka ei enää ole oma koti.
Muistisairas on haavoittuvassa asemassa perus- ja itsemääräämisoikeuden toteutumisen suhteen, koska hänellä on vaikeuksia viestiä omista tarpeistaan ja ajatuksistaan. Hoito- ja hoivahenkilöstön osaaminen muistisairauksista ja muistisairaan kohtaamisesta ei ole riittävää, mikä kuormittaa myös ammattilaisia itseään ja heikentää alan vetovoimaa. Perustason koulutuksessa on varmistettava, että valmistuvilla työntekijöillä on riittävät valmiudet muistisairauksien tunnistamiseen ja muistisairaan kohtaamiseen. Muistihoitajien koulutusta tulee lisätä nopealla aikataululla eri puolilla Suomea.
Muistisairaiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi ja samalla kustannusten kuriin saamiseksi on nopeiden toimenpiteiden aika. Erityisen tärkeää on selvittää ja tarvittaessa luoda muistisairaan maakunnallinen hoitopolku diagnoosista palvelutarpeen arvioinnin kautta tarvittaviin palveluihin, olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja tutkimusnäyttöä hyödyntäen. Lääketieteellisen näytön rinnalle on saatava näyttöön perustuva hoitotyö ja -sosiaalityö. Hyviä hoito- ja hoivakäytäntöjä esimerkiksi kinestetiikasta, luontohoivasta (Green Care) ja taidelähtöisistä menetelmistä on levitettävä tehokkaasti. Paikallisten muistiyhdistysten asiantuntijuutta kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Lisäksi on vahvistettava hoito- ja hoiva-alan ammattilaisten tietoa ja osaamista organisoimalla henkilöstön täydennyskoulutusta sekä tekemällä yhteistyötä sote-alan koulutusorganisaatioiden kanssa. Muistisairaita ei voi hoitaa kuka tahansa ja määrältään riittävän henkilökunnan lisäksi on varmistettava henkilöstön ammattitaito ja osaaminen. Kotihoidossa ja yhteisökodeissa tarvitaan myös riittävästi sairaanhoitajien työpanosta, sillä heidän ammatillisen osaamisen avulla voidaan hoitaa monta ongelmatilannetta ilman, että muistisairasta viedään turhan takia päivystykseen.
Lopuksi on syytä muistaa, että muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä ja näin sairastumisen riskiä pienentää. Aivoterveyden edistämiseen on kiinnitettävä huomiota koko elämän ajan. Aivoterveellisten elämäntapojen edistäminen, mahdollistaminen ja tukeminen ei ole vain sosiaali- ja terveystoimen asia, se kuuluu myös kunnan perustehtäviin.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
Muistiliiton puheenjohtaja
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 7.11.2019.
