Jospa ei puhuttaisi käsipareista
Ensinnäkin ihan alkuun haluan todeta, että kannatan vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen nostamista vähintään 0,7:ään. Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa olevien ikäihmisten hoitoisuus vaatii
Jatka lukemistaEnsinnäkin ihan alkuun haluan todeta, että kannatan vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen nostamista vähintään 0,7:ään. Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa olevien ikäihmisten hoitoisuus vaatii
Jatka lukemistaMuistisairautta sairastavia on Suomessa lähes 200 000. Muistisairauksien riski lisääntyy ikääntymisen myötä, mutta meillä on myös arviolta noin 7 000 työikäistä muistisairasta
Jatka lukemistaSananvapaus on eräs demokraattisten yhteiskuntien kulmakiviä. Avoin julkinen keskustelu sekä vapaa tiedonvälitys mahdollistava laaja-alaisen ja kriittisenkin keskustelun. Aktiivinen kansalaiskeskustelu ja
Jatka lukemistaKirjoitin vuonna 2007 kirjan ’Tarinat työn tukena’, jossa käsittelin tarinallisuutta yksilön elämän, työyhteisöjen ja yhteiskunnan ymmärtämisessä. Etsin viikonloppuna kirjasta erästä
Jatka lukemistaTerveessä työyhteisössä arvostetaan ja hyödynnetään myönteistä erilaisuutta. Myönteisen erilaisuuden muotoja ovat muun muassa: Eri ikäiset ihmiset Työyhteisöön vasta tulleet ja
Jatka lukemistaMaailman terveysjärjestö WHO on julistanut tämän vuoden sairaanhoitajien ja kätilöiden teemavuodeksi. Heillä on merkittävä rooli terveydenhuollon palveluissa. He kohtaavat eri
Jatka lukemistaTyöllisyyden vahvistaminen ja työllisyysasteen nostaminen ovat elintärkeitä toimenpiteitä julkisen talouden vahvistamisessa ja hyvinvointivaltion palveluiden turvaamisessa. Marinin hallituksen kunnianhimoinen tavoite onkin
Jatka lukemistaJos haluamme saavuttaa hallituksen työllisyystavoitteen, edellyttää se osatyökykyisten ja vammaisten työllisyyden parantamisesta. On tärkeää erottaa nämä kaksi ryhmää toisistaan, sillä
Jatka lukemistaSamoihin aikoihin, kun presidentti Niinistö piti kovasti kiitellyn ja minunkin mielestäni ansiokkaan uudenvuoden puheensa, luin Kai Alhasen ja Tuukka Perhoniemen
Jatka lukemistaRakentamisen laatuun liittyvät ongelmat nousevat toistuvasti esiin sekä julkisessa että uudisrakentamisessa. Myös eduskunnan tarkastusvaliokunta on useaan otteeseen kiinnittänyt asiaa huomiota
Jatka lukemista
