Ihmisoikeudet eivät toteudu ikäihmisten ja vammaisten kohdalla
Oikeusasiamiehen kertomus on tänäkin vuonna surullista luettavaa, sillä se tuo esille sen, miten paljon puutteita meillä on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien
Jatka lukemistaOikeusasiamiehen kertomus on tänäkin vuonna surullista luettavaa, sillä se tuo esille sen, miten paljon puutteita meillä on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien
Jatka lukemistaSOSTE eli Suomen sosiaali- ja terveys ry täyttää tänä vuonna 10 vuotta. SOSTE:n perustamisasiakirja allekirjoitettiin tammikuussa 2011 ja varsinainen toiminta
Jatka lukemistaOpetus- ja kulttuuriministeriö sekä valtioneuvoston kanslia käynnistivät Suomi harrastaa kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa harrastamiseen, aktiivisuuteen, liikkumiseen ja yhdessä tekemiseen.
Jatka lukemistaKesällä pidettyjen kuntavaalien takia kunnissa ollaan myöhässä syksyn päätöksentekoprosesseissa ja esimerkiksi kuntastrategioiden laatimisessa. Kiireestä huolimatta strategiatyö kannattaa tehdä huolella ja
Jatka lukemistaValtioneuvoston kanslian ja järjestökentän yhteinen Suomi välittää -kampanja käynnistyi 16.8. Kampanja kiinnittää huomion siihen, kuinka olennainen osa hyvinvointivaltion turvaverkkoa vapaaehtoistoiminta
Jatka lukemistaViikko sitten keskiviikkona Kiteellä pidettiin perhehoidon päivät, joissa minulla oli ilo olla mukana. Päivien aikana käytiin läpi perhehoidon tilannetta Pohjois-Karjalassa
Jatka lukemistaMaailman terveysjärjestö WHO juhlisti vuotta 2020 sairaanhoitajien ja kätilöiden vuotena. Kuluneet kaksi vuotta ovat nostaneet konkreettisesti kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten työn
Jatka lukemistaToivottavasti kaikilla lukijoillani on ollut tähän saakka oman näköinen ja voimaannuttava kesä. Kesäähän on vielä jäljellä ja nyt on hyvä
Jatka lukemistaOlen jäämässä kesän bloginkirjoitustauolle. Tässä viimeisessä blogissani haluan jo kurkistaa koulujen alkuun. Ensi lukuvuosi on koronan aiheuttamien oppimisvaikeuksien ja muiden
Jatka lukemista
