Vanhusten päivän puhe 2.10.2022
Hyvät juhlavieraat Kun ajattelemme Suomen tulevaisuutta, yksi asia on varma: kansakuntamme ikääntyy. Taustalla on syntyvyyden laskun lisäksi elinikämme pidentyminen. Kun
Jatka lukemistaHyvät juhlavieraat Kun ajattelemme Suomen tulevaisuutta, yksi asia on varma: kansakuntamme ikääntyy. Taustalla on syntyvyyden laskun lisäksi elinikämme pidentyminen. Kun
Jatka lukemistaSosiaali- ja terveydenhuollon uudistus edellyttää uudenlaisia toimintatapoja ja myös uudenlaista ajattelua. Yksi keskeinen ajattelutavan muutos on saada päätöksentekoon perinteisen talousajattelun
Jatka lukemistaSosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten jatkuvan nousun sanotaan usein johtuvan väestön ikääntymisestä. Näinkin on, mutta kustannuksia kasvattavat myös tilanteet, joissa asiakas saa
Jatka lukemistaJulkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 23.9.2022 Kun sotelait hyväksyttiin kesällä 2021, puhuttiin, että vihdoin sote-uudistus on saatu maaliin useiden yritysten jälkeen, mutta
Jatka lukemistaTällä viikolla vietetään Muistiviikkoa teemalla hyvää elämää muistiystävällisessä yhteiskunnassa. Käsittelen tässä muistiystävällistä yhteiskuntaa erityisesti muistityön näkökulmasta. Viime aikoina on puhuttu
Jatka lukemistaTaas on syyskuu eli maailman Alzheimer-kuukausi tai Muistikuukausi, kuten me Suomessa puhumme ja nyt kuluva viikko on muistiviikko. Viikon aikana
Jatka lukemistaLaajasti ajatellen osallisuudessa on kysymys siitä, että yhteiskunnassa tarvitaan nykyistä enemmän yhdessä tekemistä ja yhdessä tekeminen taas edellyttää osallisuutta. Valitettavan
Jatka lukemistaKulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan yksilöllistä tai yhteisöllistä kokemusta siitä, että kulttuuri ja taide lisäävät hyvinvointia tai ovat yhteydessä siihen. Taide ja kulttuuri
Jatka lukemistaHyvät juhlavieraat Kiitos kutsuta tulla puhumaan ja muistelemaan aiheesta Muistihoitajat Pohjois-Karjalassa 20 vuotta. Vuoden kuluttua osaisin puhua asiasta paremmin, sillä
Jatka lukemistaTämän viikon tiistaina 6.9. keskusteltiin eduskunnan vammaisasiainyhteistyöryhmän ja Kehitysvammaliiton yhteisessä tilaisuudessa kehitysvamma-alan työvoimapulasta. Tilaisuudessa kehitysvammaliitto esitti uutta kehitysvamma-alalle valmistavaa yhteisöavustajan
Jatka lukemista
