Miten minä voin? Mistä saan voimia?

Puhe: Tapahtuma omaishoitajille ja vanhustyöstä kiinnostuneille. Kalevala-sali, Ilomantsi. 25.3.2015.

 

Kiitän kutsusta tulla puhumaan omaishoitajien kerhon 25-vuotistilaisuuteen tänne Ilomantsiin. Lähimmäispalvelukeskus Iljala on tehnyt hyvää työtä monella saralla ja omaishoitajien tukeminen on yksi esimerkki tästä tärkeästä työstä. Ilomantsiin on aina ilo tulla myös siksi, että äitini oli Marjovaaran Volotisia ja kaikki lapsuuden kesäni vietin Niina-tätini luona Marjovaarassa. Ilomantsi on aina ollut Tohmajärven lisäksi tavallaan kotikuntani.

Mietin kovasti viikonloppuna, mistä näkökulmasta puhuisin. Lähestymistapoja on monia. Esimerkiksi valmisteilla olevasta omaishoitolaista voisin puhua pitkään. Lain tavoitteena on turvata kaikille omaishoitajille samanlaiset oikeudet asuinkunnasta riippumatta. Uskon asian etenevän seuraavalla hallituskaudella, sillä kaikki puolueet ovat sitoutuneet parantamaan omaisten asemaa. Taloudellisen tuen lisäksi omaiset tarvitsevat muutakin tukea ja apua vaativassa työssään. Olen Muistiliiton puheenjohtaja. Järjestössämme tehdyn selvityksen mukaan ohjattu, neuvottu, tuettu ja autettu omainen jaksaa noin vuoden kauemmin vaativassa tehtävässään kuin hoitovastuussaan yksin jäänyt omainen. Siksi ministeriössä valmistelussa olevassa laissa on lähdetty kehittämään omaishoitoa kokonaisuutena, eikä ainoastaan mietitty rahallista korvausta – mikä toki sekin on tärkeää. Uuden lain lähtökohtana on, että omaishoidosta tulisi hoitomuoto muiden hoitomuotojen joukossa ja omaishoitajilla olisi kohtuullisen korvauksen lisäksi oikeus terveydenhoitoon, lomiin ja vapaisiin. Jo tämän vuoden valtion talousarviossa on varattu lähes 5 miljoonaa euroa omaishoitajien terveystarkastuksiin ja ministeriö on lähettänyt kunnille ohjeen terveystarkastusten toteuttamiseksi. Pitäkää huolta, että te kaikki omaishoitajina toimivat pääsette terveystarkastukseen tämän vuoden aikana.

Otsikkoni on ”Miten voin ja mistä saan voimia?”, joten nyt siirryn hiukan toisenlaisiin asioihin. Ajattelin puhua jaksamisesta enemmänkin elämän ilon näkökulmasta. Jaksaminen ja elämänilo toki liittyvät yhteen. Elämäniloa kokeva ihminen todennäköisesti jaksaa paremmin ja uupuneen ihmisen on vaikea kokea elämäniloa.

Minulla on esityksessäni muutamia runoja ja ajatelmia. Valmistelin puheenvuoroani viime lauantaina, jolloin vietettiin runouden päivää. Sen kunniaksi – ja koska rakastan runoja – etsin mielestäni aiheeseen sopivia runoja esitykseni lisämausteiksi.

Mitkä asiat sitten ovat tärkeitä elämänilon kokemisessa?

Monissa tutkimuksissa on todettu, että ihmisen perusasenteella on yhteys henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja elämänilon kokemiseen. Myönteinen perusasenne elämään ja toisiin ihmisiin on tyypillistä elämän iloa kokevalle henkilölle. Perusasenne kuvastaa suhtautumista elämään ja on pohjana sille, miten ihminen toimii toisten kanssa. Se on yhteydessä henkilön arvoihin, ihmiskäsitykseen ja minäkäsitykseen. Jos ihmisen perusasenne on uutta vastaanottava, avoin ja positiivinen, hänellä on hyvät edellytykset kehittää herkkyyttä ja ennakkoluulottomuutta nähdä elämässään hyviä asioita.

Oman perusasenteen tiedostamiseksi voi miettiä esimerkiksi seuraavia asioita:

• Millainen metafora eli kielikuva minulla on elämästä? Onko elämä seikkailu- vai kärsimysmatka?
• Voiko tätä metaforaa muuttaa?
• Voiko omaa elämää muuttaa?
• Voiko omaa asennoitumistaan elämään muuttaa?

Myönteisen perusasennoitumisen merkitys tulee esille seuraavassa vanhassa buddhalaisessa sanonnassa:

Kun katsomme oikeaan suuntaan,
meidän ei tarvitse muuta kuin jatkaa kulkuamme.                     

Aivan saman asian on oppinut myös Nalle Puh, kuten seuraava lainaus Nalle Puhin ja Nasun välisestä keskustelusta osoittaa:

”Ajatteles, jos joku puu kaatuisi, kun olemme sen alla!”
”Ajatteles, jos ei kaadu”, sanoi Puh pitkään harkittuaan.” 

Kysymys on siis siitä, minkä väristen silmälasien läpi elämää katsomme.

Myönteisen ajattelun merkitys on tullut esille tutkimuksissakin. Aivotutkijat ovat todenneet, että ihminen käyttää arkipäivässä noin 10 prosenttia aivokapasiteetistaan. Kun tulee tarve oikein ”tsempata”, voidaan päästä lähelle 20 prosenttia. Meillä on siis valtavasti energiaa aivoissamme, jota emme käytä. Käyttämisen esteenä on:

1. Muistin rajallisuus eli emme löydä oikeaa muistipaikkaa, vaikka asia onkin tallennettu pitkäkestoiseen muistiimme.

Muistiliiton puheenjohtajana käyn puhumassa paljon muistista ja aivoterveydestä, mutta nämä asiat eivät nyt tänään kuulu esitykseeni. Jos kutsutte, tulen mielelläni toisen kerran puhumaan muistista ja muistiin liittyvistä asioista.

2. Toinen aivokapasiteetin käyttöä estävä asia on kielteinen ajattelu. Kerromme itsellemme, ettei meistä ole siihen ja siihen tai ettemme voi oppia sitä tai tätä. Tällöin aivokapasiteetin käyttö estyy.

Myönteisen ajattelun kolme keskeisintä ajatusta on:

1. Olet sellainen kuin ajattelet olevasi. Kukaan meistä ei ole vain jotakin. Me kaikki olemme tärkeitä ihmisiä omalla paikallamme.
2. Teet sen, minkä päätät tekeväsi. Jos kerrot itsellesi, ettet pysty tekemään jotain, et yleensä aloitakaan. Jos sen sijaan kerrot itsellesi, että haluan ja pystyn, alat tekemään asioita, jotka mahdollistavat asiat toteutumisen.
3. Kiittämällä itseäsi ja toisia saat enemmän aikaan kuin moittimalla ja virheitä etsimällä.

Uusien asioiden oppimisessa pätevät samat periaatteet. Jos olet oppinut ajattelemaan pessimistisesti (”Ei tämä onnistu”, Ei tästä mitään tule”, ”En minä tätä opi”), oppiminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Jos taas olet oppinut ajattelemaan optimistisesti (”Kyllä tämä tästä”, Kyllä minä tämän opin”), todennäköisesti oppiminen mahdollistuu.

Myönteistä perusasennetta voi opetella. Itse olen oppinut tätä asiaa omilta lapsiltani. Kun omat lapseni olivat pieniä, perheessämme oli tapana illalla viimeisenä keskustella siitä, mikä päivässä oli ollut mukavinta. Kun tätä keskustelua käy yli kymmenen vuotta, sisäistää itsekin sen asian. Nuorin lapseni on nyt jo 28-vuotias ja minulla on 11 lastenlasta. Siitä huolimatta illalla viimeisenä ajattelen, mikä oli mukavaa ja hyvää tässä päivässä. Illalla viimeiset ajatukset olisi hyvä olla kohdistuneena päivän hyviin asioihin ja olla kiitollinen niistä.

Vaikutus tehostuu, jos voin vielä illalla viimeiseksi sanoa: ”Annan anteeksi itselleni ja annan anteeksi toisille.”

Jokaisesta päivästä voi kenties löytää jonkin ilon aiheen eli kuten joitakin vuosia sitten saamassani nimipäiväkortissa luki:

”Se oli onnen päivä, kun opin, että elämää eletäänkin päivä kerrallaan!”

Elämän ilon kannalta on tärkeää oppia nauttimaan tavallisesta arkipäivästä, sillä juhlahetkiä on vähän. Jos elämän elää vain niitä odottaen, elämä on pelkkää odotusta. Tällä hetkellä monia nuoria vaivaa juuri se, että on vaikea elää tavallista arkipäivää. Koko ajan pitäisi olla elämyksiä ja huippukokemuksia, mutta elämä ei ole sitä.

Elämän ilon kannalta on hyvä opetella tässä päivässä elämistä, ”sitku” ja ”mutku” elämän sijasta. Kukaan meistä ei tiedä, tuleeko huomista ja siksi olisi hyvä oppia nauttimaan tämän päivän pienistä asioista. 

Tämä asia todetaan myös seuraavassa Tommy Tabermannin runossa:

”Iloitessa jos alat pelätä

tulevia suruja

on pahin jo tapahtunut.

Ilot ovat iloitsemista varten.

Vasta juotettuaan mehiläiset vedestä juovuksiin on

kukkien aika antaa

terälehtiensä varista.

Surut ovat suremista varten,

joskus on leveinkin joki

meidän välillämme pakko ylittää kaarnaveneellä.”         

Elämän ilon etsimisen näkökulmasta kannattaa kysyä silloin tällöin itseltään: Uskallanko elää – ja ottaa myös riskejä elämässä? Uskallanko hyväksyä epäonnistumiset osaksi elämää? Uskallanko heittäytyä elämän virran vietäväksi vai haluaisinko ”hallita elämää”. Elämän hallinnan vaatimus on epäinhimillistä, koska elämä on liian suuri asia hallittavaksi. Jos elämänhallinnalla tarkoitetaan itsensä johtamista eli sitä, että koen, että minulla on oman elämäni langat enimmäkseen omissa käsissäni, niin sitten käsite on ihan hyvä.

Elämän meren aalloilla kuljettamista kuvaa Raili Malmberg runossaan seuraavasti:

”Niin kuin meri on ihmisen elämä –

tyynet ja tyrskyt siinä vaihtelevat

ja vaahtopäiden vaimentuessa

kimaltelee aurinko

kirkkaampana kuin koskaan.

Uljaasti ja täysin purjein

on elämän merelle uskallettava mennä – sillä kootuin purjein

satamassa lepäävä laiva

on vain sivustakatsoja

elämän suuressa seikkailussa.” 

Myönteisyys ei tarkoita vaikeuksien ja kriisien kieltämistä, vaan niiden ymmärtämistä osaksi elämän kokonaisuutta. Ei ole iloa ilman surua, eikä onnea ilman murhetta. Tarvitsemme tavallista arkea ja myös juhlaa elämäämme. Kriiseillä ja murheilla on paikkansa elämän kokonaisuudessa, kuten seuraava tarina osoittaa (Laukka-Sinisalo Hilkka).

”Kuvittele, että on lämmin, aurinkoinen kesäaamu. Istut rantalaiturille, linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava, nautit siitä.

Päivä kallistuu iltaa. Istut yhä rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava., nautit siitä. 

On uusi aamu, istut yhä rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava, nautit siitä.

Päivä vaihtuu, on uusi aamu. Istut jälleen rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava, nautit siitä.

Myös seuraavana päivänä istut rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava, nautit siitä.

Viikon kuluttua istut edelleen rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava, nautit siitä.

Kahden viikon kuluttua istut yhä rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat, aurinko kimaltelee järven pinnalla, laineet liplattavat, tuuli hyväilee ihoa. Olosi on rauhallinen ja mukava,

Myös seuraavassa kuussa tilanne on sama. Puolen vuoden kuluttua: Sama auvoisuus jatkuu yhä. Vuoden kuluttua: On aurinkoinen kesäpäivä. Istut rantalaiturilla. On aurinkoista ja lämmintä. Linnut laulavat….”

Missä vaiheessa huomaat, että olo on yksitoikkoista ja tylsää. Elämästä puuttuu draama. Onnellisuus tarvitsee toverikseen tavallisen arjen ja joskus myös surun.

Elämän ilo alkaa itsensä rakastamisesta sekä armollisuudesta ja lempeydestä sitä kaikkein tärkeintä ihmistä eli Sinua itseäsi kohtaan. Itsensä yli ei voi kävellä, eikä itseään ohittaa ja siksi pitäisi löytyä sopusointu elämän osatekijöiden välille. Jos en rakasta itseäni, ei minulla ole myöskään mitään annettavaa toisille ihmisille. Omaishoitajana tämä on tärkeä muistaa. Teidän pitää olla terveellä tavalla itsekkäitä, pitää vapaata ja ottaa aikaa myös itsellenne. Itsensä rakastaminen näkyy itsestä huolenpitämisenä (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi). Itselle mukavien asioiden tekeminen auttaa jaksamaan.

Nykyisin puhutaan paljon käsitteestä itsensä johtaminen. Itsensä johtaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että tunnistaa omat voimavaransa ja osaa tarvittaessa pyytää apua.

Ole siis armollinen itsellesi, kuten Anja Porio runossaan kehottaa: 

”Minulta meni kauan sen ymmärtämisessä,

että olemalla itselleni

julma, ankara, kontrolloiva,

olen sitä samaa myös muille ihmisille.

Ja vasta olemalla itselleni

hellä, ymmärtäväinen ja tilaa antava,

olen sitä samaa myös

lähelläni oleville.” 

Elämän iloa kokevat ihmiset näkevät elämän usein mahdollisuutena riippumatta siitä, millaisen osan elämän suuressa näytelmässä ovat saaneet. Erzebet Turmezei kuvaa tätä asiaa hyvin runossaan ”Hyvää huomenta armo”:

Ilman jalkojakin

voi kävellä keskelle maailmaa

ja molemmat jalat tallella

pyöriä itsensä ympärillä.

Ilman jalkojakin voi etsiä kadonnutta

ja molemmat jalat tallella

mittailla katuja aikaa tappaakseen

Jalat tallella kiertää kehää,

ilman jalkoja avartaa näköalojaan. 

Mahdollisuuksien maailmaan uskominen tulee näkyviin myös seuraavissa aforismeissa: 

”Puu, jonka ympäri käsivartesi eivät yllä,

kasvaa yhdestä pikku siemenestä.

Pilvenpiirtäjän alkuna on kourallinen soraa.

Tuhannen mailin matkaan lähdet,

kun otat ensimmäisen askeleen.”

(Tao 64) 

Ihmisen elämässä toiset ihmiset tuovat iloa ja onnea. Olen tärkeä henkilö paikallani. Vaikutan joka päivä omalla olemisellani monen ihmisen elämään, kuten seuraava tarina kertoo:

Mies oli elänyt elämänsä hyvin. Jumala huomaa sen ja päättää palkita hänet. Palkinnoksi hyvästä vaelluksesta Jumala lupaa miehelle yhden toivomuksen. Mies miettii tuokion. Pohtimisen jälkeen hän ilmoittaa: ”Haluan tehdä yhden hyvän teon tietämättä siitä itse.” Jumala antoi toiveen toteutua. Mies jatkoi arkista vaellustaan. Sitä seuratessaan Jumala oivaltaa, että miehen ehdottama ajatus toimii hyvin. Niinpä hän antoi saman toiveen toteutua koko ihmiskunnalle. Sopimus pätee yhä tänäkin päivänä ja se voi toteutua jokaisen kohdalla jopa päivittäin. 

… eli voin tietämättäni päivittäin tuoda toisille ihmisille hyvää mieltä, hymyllä, huomionosoituksella, käden puristuksella jne. Mutta voin myös pahoittaa toisen mielen ja saada ilon sammumaan. Tunneasioissa on aina olemassa ”tartuntavaara.” – Niin hyvässä kuin pahassakin. Olisi hyvä joskus miettiä, mitä asioista meistä tarttuu toisiin…

Ilmapiiriä voi parantaa esimerkiksi opettelemalla myönteisen palautteen antamista ja vastaanottamista! Milloin olen antanut myönteistä palautetta jollekin toiselle? Entä milloin itse olen saanut viimeksi myönteistä palautetta. Ja jos olen saanut, olenko osannut ottaa sen vastaan oikealla tavalla ja kiittäen. Suomessa on paljon sanalaskuja, joissa kiitos itselle ja toiselle tulee mitätöityä (”Oma kehu haisoo”, ”Kissa se kiitoksella elää”). Kaikille omaishoitajille haluaisin kuitenkin sanoa hyvin painokkaasti, että muistakaa kiittää itseänne, sillä te teette todella arvokasta työtä.

Toisilta saatu myönteinen palaute on tärkeää, vaikka sitä ei Suomessa kovin anteliaasti jaeta. Pohjois-Pohjanmaalta olen kuullut kuitenkin sananlaskun, joka kertoo myönteisen palautteen merkityksestä. Sananlasku kuuluu:

”Ihminen on kehuvetonen.”

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos saat myönteistä palautetta asiasta, jonka itsekin tiedät tehneesi hyvin, se tuntuu hyvältä. Kun sinusta tuntuu hyvältä, on työtä mukava tehdä ja kun työtä on mukava tehdä, saa paljon hyviä tuloksia aikaan.

Kenties meidän pitäisi useammin muistaa myös afrikkalaisen runon sanoma:

”Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi,

ole hyvä ja näytä sen hänelle.

Jos haluat antaa kukkasen,

älä odota, että hän kuolee.

Lähetä se tänään, rakkaudella.

Jos haluat, sanot: Rakastan Sinua,

kotiväelle tai ystävälle,

lähellä ja kaukana.

Elämässä, veljeni, elämässä.

 

Älä odota, kunnes ihmiset kuolevat,

rakasta heitä nyt ja näytä, että välität.

Tulet itsekin onnelliseksi

ja opit antamaan onnea muille.

Älä käy hautausmailla

peittämässä hautoja kukkasilla.

Peitä jo nyt sydämet rakkaudella.

Elämässä, veljeni, elämässä. ”

Kaikkein viimeisenä, mutta ei vähäisempänä elämän ilon lähteenä, haluan mainita itselleen nauramisen taidon. Se on ainakin minulle todella vaikea taito opetella. Jos tämän oppisin, elämä olisi monella tavalla paljon helpompaa. Aino Suhola on oivaltanut tämän runossaan seuraavasti:

”Tärkeää elämässä

nöyryys ja intohimo.

Minkä teetkin,

tee takapuoli savuten,

syöksy siihen

suorin vartaloin

kahdella kierteellä,

koska vain siten

lunastat itsekunnioituksesi. 

Ja jos kaadut, nouse ylös,

pane heftaa polveen

ja etene taas.

Jos kaadut aina vain,

ajattele, että

kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,

niin suoraan mahalleen

ja näköalapaikalle.

Sillä autuaita ovat ne,

jotka osaavat nauraa itselleen,

sillä heiltä ei tule hupia puuttumaan.” 

Kaikki edellä mainitut asiat tuntuvat varmasti ihan tutuilta ja järkeviltä. Tuttuus ja järkevyys eivät kuitenkaan auta, jos ne eivät toteudu omassa elämässä. Tiedostamalla asioita, niitä voi muuttaa. Muutos – etenkin asenteiden muutos – vaatii kuitenkin aikaa ja armollisuutta. Ja vaikka koko elämän opettelen ja harjoittelen, niin sittenkin jään keskeneräiseksi. Itse olen omalta äidiltäni oppinut, että muutos on aina mahdollinen. Minulla oli hiukan hankala nuoruus. Läksin kotoa 16-vuotiaana, kun en tullut toimeen äitini kanssa. Hänen oli omista taustoistaan käsin hyvin vaikea ymmärtää kiukuttelevaa ja eri arvoja esille tuovaa murrosikäistä. Kun minun vanhin tyttäreni oli vähintäänkin yhtä hankala 16-vuotias teini, ankara ja minua monella tavalla moralisoiva äitini totesi, että kyllä nuoria pitää ymmärtää. Silloin ajattelin, että elämä on armollinen, kun se antaa niin usein uusia mahdollisuuksia. Minulla ja äidilläni ei koskaan ollut kovin lämpöiset välit, emmekä osanneet esimerkiksi halata. Minun tyttäreni sitä vastoin olivat erittäin läheisiä äitini kanssa eikä halaaminen ollut lainkaan vaikeaa.

Toivon teille kaikille jaksamista sillä paikalla, jolla itse kukin olette! Välitetään itsestämme ja välitetään toinen toisistamme. Sillä tavalla tästä maailmasta tulee parempi paikka elää!