Lapsissa ja nuorissa on yhteiskunnan tulevaisuus
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on selvittänyt omana hankkeena nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Selvityksen mukaan näyttää selvältä, ettei mikään yksittäinen palvelu tai edes rahoituksen määrä selitä nuorten syrjäytymisen ehkäisyn onnistumista tai epäonnistumista. Kaikkein tärkeintä näyttää olevan palveluketjun eheys ja toimivuus. Nyt lasten ja nuortenpalvelut ovat jakautuneet monen eri sektorin alle ministeriötasolta alkaen ja tämä aiheuttaa siilojen syntymistä. Palvelujen siiloutumisen riski on myös hyvinvointialueilla. Lasten ja nuorten palvelut tulisi saada saman sateenvarjon alle ja sen mahdollistaisi esimerkiksi elämänkulkumalli. Integraation tulisi lähteä palvelujen käyttäjistä – ei organisaatiosta. Toisaalta hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen saumaton yhdessä tekeminen on välttämätöntä vaikuttavan toiminnan varmistamiseksi. Kaikilla tahoilla tulee olla yhteinen tavoite ja selkeä työnjako. Osaoptimointia ei saa syntyä.
Perinteisen talousajattelun rinnalle on saatava hyvinvointitalous. Hyvinvointitaloudesta korostetaan hyvinvointi-investointeja eli sen ymmärtämistä, että vääristä asioista säästäminen aiheuttaa tulevaisuuteen lisäkuluja. Hyvinvoititalousajattelu tuo mukanaan vaihtoehtoiskustannusten laskemisen. Mitä maksaa, jos syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ei panosteta ja toisaalta mitä säästetään jos nuorten syrjäytymisen ehkäisy onnistuu? Jo kymmenen vuotta sitten Valtion talouden tarkastusvirastossa laskettiin, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoonaa euroa. Miten yhteiskunnassa on varaa heittää näitä paljon rahaa hukkaan – puhumattakaan menetetystä tulevaisuuden potentiaalista.
Vaikuttavien toimien löytämiseksi tarvitaan tutkimusnäyttöön perustuvaa toimintaa. Siksi hyvinvointialueilla on näyttöön perustuvan lääketieteen rinnalla kehitettävä näyttöön perustuvaa hoitotyötä, sosiaalityötä ja kuntoutustyötä. Tutkimusnäytön lisäksi näyttö voi olla testattujen hyvien käytäntöjen soveltamista tai tutkivaa kehittämistyötä. Toisaalta tarvitaan yhtenäisiä arviointimittareita, joiden avulla on mahdollista seurata toimintojen vaikuttavuutta pitkällä tähtäimellä.
Haavoittuvassa asemassa olevilla nuorilla (esimerkiksi lastensuojeluasiakkaat, nuoret hoivaajat, oppimisvaikeuksista tai mielenterveyden häiriöistä kärsivät nuoret, päihteiden käyttäjät) on suurempi riski syrjäytyä. Siksi perheiden tukemiseen ja erilaisten riskitekijöiden tunnistamiseen ja varhaiseen puuttumiseen on kiinnitettävä huomiota. Tarkastusvaliokunnassa kuultiin nuoria ja heidän viestinsä oli selkeä: Nuoret eivät tiedä mistä saa apua ja toisaalta hakiessaan apua, heitä pompotellaan luukulta toiselle, eikä kukaan tunnu oikeasti välittävän heistä. Nuoret kaipaavat omatyöntekijää, joka koordinoi muiden ammattiryhmien työn nuorta aukottomaksi kokonaisuudeksi. Tärkeintä on kuulla nuorta itseään – kohdata hänet tasavertaisena ihmisenä, kiireettömästi.
Nuorten syrjäytyminen alkaa jo lapsuudessa. Toissa viikolla Itä-Suomen yliopistossa julkaistussa Outi Savolaisen väitöskirjassa Promotion of children’s mental health: A socio-ecological mixed methods study in North Savo tuli selkeästi esille se, että esimerkiksi lasten mielenterveyden edistäminen on kunnissa monelta osin puutteellista. Kunnissa kyllä ymmärretään ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeys, mutta tukea saa usein kuitenkin vasta sitten, kun ongelmat kärjistyvät. Lasten mielenterveyden eteen olisi mahdollista tehdä paljon nykyistä enemmän. Resurssit ohjautuvat mielenterveysongelmien hoitamiseen sen sijaan, että niitä käytettäisiin ongelmien ennaltaehkäisemiseen. Hyvä mielenterveys on paljon muutakin kuin sairauksien puuttumista. Siksi myös mielenterveyden edistäminen vaatii laajaa otetta, yhdessä tekemistä, organisaatio- ja sektorirajat ylittävää toimintaa ja poikkihallinnollisuutta.
Lapsiin ja nuoriin panostaminen on tärkeintä tulevaisuustyötä mitä voimme tehdä.
