Yksin asuvien määrä kasvaa
Yhden hengen kotitalouksien määrä kasvaa koko ajan ja näistä merkittävä osa on ikäihmisiä. Suomessa on noin 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, joista yli 60-vuotiaita on 45 prosenttia. Yksinasuvien määrä on lähes kaksikertaistunut vuodesta 1990. Selvitysten mukaan yksin asuvilla on muita yleisemmin puutteita terveydessä ja hyvinvoinnissa. Yksin asuminen on myös taloudellisesti kalliimpaa ja epävakaampaa, sillä yksinasuva ei voi jakaa kiinteitä menoja ja pienten asuntojen vuokrat ovat suhteessa kalliimpia.
Yksinäisyydestä kärsivät myös monet lapsiperheet, erityisesti jos läheisten muodostamaa turvaverkkoa ei ole ja isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat kaukana. Entistä enemmän pitäisi kehittää erilaisia monisukupolvisia tapahtumia ja kulttuuria. Päiväkodeissa toimivat varamummit ja -ukit toisivat iloa sekä lasten että ukkien ja mummien elämään. Myös asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa sukupolvien kohtaamiseen. Tarvitaan esimerkiksi monisukupolvikortteleita ja niiden yhteisöllisyyttä tukevia toimia. Sukupolvien välinen kanssakäyminen on kaikkien etu.
Toisaalta on tärkeää erottaa yksinäisyyden tunne ja yksin oleminen tai asuminen. Kaikki yksinasuvat eivät koe olevansa yksinäisiä ja toisaalta esimerkiksi perheessä tai yhteisökodissa voi tuntea yksinäisyyttä. Yksin oleminen voi olla vapaaehtoista tai pakon sanelemaa.
Yksinäisyys on suomalaisessa yhteiskunnassa kuitenkin monelle suuri elämänlaatua heikentävä tekijä. Yksinäisyys luo turvattomuutta ja erityisesti ikääntyneet henkilöt kärsivät yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Tämä johtaa helposti erakoitumiseen ja näin kierre pahenee. Turvattomuutta lisää myös yleinen välinpitämättömyys. Myös tunnistamaton ja hoitamaton masennus voi johtaa eristäytymiseen.
Entistä suurempi merkitys näiden ongelmien ehkäisyssä on vapaaehtoisella auttamistyöllä, ihmisten välisellä vuorovaikutuksella ja kohtaamisella. Järjestöjen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Yksinäisyyttä voidaan vähentää luomalla edellytyksiä yhteiseen toimintaan ja osallisuuteen. Tämän toiminnan toteuttamiseen tarvitaan muun muassa järjestöjä ja vapaaehtoisia, sillä kerhohuone kerrostalossa ei vielä takaa yhteisöllisyyttä, jos siellä ei ole mitään toimintaa.
Teknologia mahdollistaa kohtaamisia myös ns. etänä, mutta teknologia ei koskaan korvaa täysin kasvoista kasvoihin kohtaamista, jossa mahdollistuu myös esimerkiksi koskettaminen. Lisäksi on muistettava, että Suomessa on lähes miljoona digiosatonta henkilöä, joita ei saa jättää yksin. Digitaitoja voi opetella missä iässä tahansa, mutta yhteiskunnassa tulee aina olemaan niitä, joille digitaalisuus ei ole vaihtoehto. Kaikki tulee pitää yhteiskunnassa mukana digitaidoista huolimatta.
