Sairaanhoitajana ikäihmisten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa
Olen aiemminkin kirjoittanut ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvien ikäihmisten ja heidän hoitajiensa tilanteesta. Olen kirjoituksissani myös ihmetellyt sitä, miten vähän monissa hoitoyhteisöissä arvostetaan työntekijöiden erityisosaamista.
Liian usein toimintatapana on ”kaikki voivat tehdä kaikkea”, eikä erityisosaamiselle löydy paikkaa arjen työssä. Taiteesta ja kulttuurista kiinnostunut henkilö ei voi huolehtia kulttuurihyvinvoinnista tai kuntouttavaan toimintaan perehtyneen henkilön ei katsota voivan kouluttaa työkavereita toimiman uudella tavalla.
Sairaanhoitajan kuuluu tiskata ja tehdä pyykkihuoltoa – näin siis edelleen tapahtuu, vaikka henkilöstömitoituksissa on lain mukaan erotettava välillinen ja välitön hoitotyö. Perusteluna käytetään resurssien niukkuutta ja sitä, että ei ole aikaa. Tämä malli johtaa osaamisresurssien väärin käyttöön ja osaavien hoitajien turhautumisen.
Sain viime viikolla kirjeen sairaanhoitajalta, jossa hyvin kerrotaan, mitä tämä arjessa tarkoittaa. Haluan tässä blogissani hiukan tiivistäen välittää tämän sairaanhoitajan viestin, sillä siinä tulee hyvin esille, mitä ongelmia ikäihmisten hoitotyössä on ja miksi sairaanhoitajat ovat hakeutumassa pois vanhustyöstä ja koko alalta.
”Lääkäri ei ole käynyt täällä paikan päällä kahteen vuoteen. Asioita hoidetaan puhelimessa. Puhelintapaaminen on sovittu olevan kerran viikossa tiettynä päivänä ja aikaa sille varattu 2 tuntia. Lääkäri ei ehdi soittamaan käytännössä koskaan sovittuna ajankohtana, jolloin sairaanhoitaja olisi siihen valmistautunut ja ennättäisi sitten kunnolla myös toteuttaa lääkärinmääräykset.
Viimeisimmästä puhelintapaamisestakin on nyt kulunut noin 3 viikkoa. Tuolloin aikaa oli akuuteimmille asioille lääkärin päivystysajalla ilman varoitusaikaa. Sairaanhoitaja oli normaalissa iltavuorossa ja työparina toiselle hoitajalle (13 asukasta / 2 hoitajaa). Puhelun ja määräysten toteuttamisen ajaksi työpari oli yksin asukkaiden kanssa. Useimmille meidän asukkaillemme ei ole koskaan tehty kokonaislääkityksen arviointia yhdessä lääkärin kanssa.
Asukkaiden terveys- ja hyvinvointisuunnitelmat tulisi päivittää aina asukkaan tilanteen muuttuessa, mutta ainakin kerran vuodessa. Nämä olisi hyvä tehdä sairaanhoitajan ja lääkärin yhteistyönä, mutta viimeksi ne on pystytty tekemään keväällä 2020. Hyvin harvalla on päivitetty sen jälkeen. Sairaanhoitajalla ei ole aikaa muuhun kuin välittömiin huomiota vaativiin asioihin.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) edellyttää, että pitkäaikaisasukkaille tulisi tehdä toimintakykyarvioinnit säännöllisin väliajoin ja suositeltavaa on, että arvioinnissa on mukana asukas ja omainen. Jos arviointi tehdään hyvin, siihen menee useita tunteja. Tätä meidän on mahdotonta ajallisesti järjestää. Kaiken lisäksi meillä ei ole yhtään ylimääräistä tietokonetta, jolloin aamu- ja iltavuoron vaihtuessa olisi mahdollista keskittyä joskus – edes hetkeksi – asiaan. Vuorojen vaihtuessa tietokone on muussa käytössä.
Olemme pystyneet järjestämään viriketoimintaa edes pienessä määrin viimeksi jouluna. Jotkut onnekkaat ovat päässeet opiskelijan kanssa ulkoilemaan. Kesällä asukkaat lykätään terassille istumaan, jos ei ole liian kylmä tai kuuma. Se on ulkoilua.
Saunassa asukkaita (harvoja) on käytetty viimeksi yli kuukausi sitten. Useimmat eivät pääse saunaan koskaan.
Meillä on joka työyhteisössä yksi sairaanhoitaja ja jokaisella on yksi päivä viikossa varattuna sairaanhoitajan töihin. Silloin olisi tarkoitus keskittyä esimerkiksi arvioimaan asukkaiden voinnin kehitystä, lääkityksen vaikutuksia, tehdä hoitotukihakemuksia, hoitosuunnitelmia sekä terveyden- ja hyvinvointisuunnitelmia, hoitotarvikejakelutarvikkeiden lähetteiden päivityksiä, tarvittavien hoitotarvikkeiden tilauksia ja muuta sairaanhoitajan omaan erityisosaamiseen liittyviä asioita.
Tämä aika on valitettavasti jo oletusarvoisesti muurattu lähes täyteen: lääkkeiden jako ja tilaus, labranäytteiden otto ja toimitus labraan. Nämä toki ovat sairaanhoitajan työtä, mutta esimerkiksi keskusvarastotilauksia varten tunnukset on annettu vain sairaanhoitajille, kun meillä on siihen kuulemma eniten aikaa. Sairaanhoitaja hoitaa koko hoivakodin varastotilausten teon, kiertää ensin kaikki komerot ja tarkistaa onko tiskipulveria, käsineitä jne.
Hän myös purkaa tavarat niiden tultua. Sairaanhoitajan tehtäväksi on annettu myös kuolleiden asukkaiden papereiden arkistoiminen. Menemme tätä varten läheiseen terveyskeskukseen skannaamaan asiakirjat, koska omaa skanneria meillä ei ole eikä kuulemma tule.
Meillä on asukkaita 26 ja hoitajia on työvuorossa useimmiten neljä ja jos heistä yksi on sairaanhoitaja, niin hänenkin työpanoksensa menee täysin perushoitoon. Jos sairaanhoitajaa tarvitaan toisessa yksikössä, jää tänne kolme hoitajaa. On sairaanhoitajan työn aliarvioimista, jos ja kun kuvitellaan että esimerkiksi infuusiohoidot hoituvat ”siinä sivussa”. Ikävää on kuulla myös niitä kommentteja, että iv-hoito on ainoa syy, miksi talossa tarvitaan sairaanhoitajia.
Viikonloppuisin ja iltaisin vuorovastaavana on sairaanhoitaja tai lähihoitaja. Jos uusia sairauslomia tulee seuraavalle aamulle tai elettävälle viikonlopulle, hoitaja joutuu muun työnsä ohella järjestämään sijaisen tai tuplavuoron tekijän.
Minulla olisi vaikka miten paljon kehittämisehdotuksia, mutta esimies useimmiten torppaa ne kylmiltään. Koen että minulla ei ole työhöni mitään vaikuttamismahdollisuuksia. Esimiehen esimies ei ole henkilöstölle käynyt edes esittäytymässä.
Arvaatte varmaan, että alanvaihto on käynyt mielessäni.”
Kiitos tälle rohkealle sairaanhoitajalle, joka lähetti minulle tämän viestin. Samansuuntaisia viestejä olen saanut useita, mutta tässä nyt kootusti muutamia perusteluja, miksi pako alalta kiihtyy. Palkka on todella tärkeä asia, mutta sen korjaaminen ei yksin riitä.
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Savon Sanomien blogissa 26.4.2022
