Onko demokratia uhattuna?
Samoihin aikoihin, kun presidentti Niinistö piti kovasti kiitellyn ja minunkin mielestäni ansiokkaan uudenvuoden puheensa, luin Kai Alhasen ja Tuukka Perhoniemen kirjoittamaa Demokraattinen perintömme – kirjaa sekä Ilari Hetemäen ym. toimittamaa kirjaa: Kaikenlaista rohkeutta. Tämän lisäksi minulla oli ilo olla ennen joulua Matti Karvisen haastateltavana Futura-lehden juttuun ’Suomalainen demokratia myrskyn silmässä’. Kaikki nämä yhdessä saivat minut pohtimaan nykyistä demokratian tilaa.
Alhasen ja Perhoniemen mukaan demokratian tulevaisuus on globaalisti epävarma. Suurin osa maailman väestöstä elää valtioissa, jotka ovat avoimen autoritaarisesti hallittuja tai vain nimellisesti demokraattisia. Myös pisimpään demokraattisina säilyneet maat ovat joutuneet vaikeuksiin, kun kansalaiset ovat menettäneet kiinnostustaan politiikkaan, taloudelliset toimijat ovat tiukentaneet otettaan hallituksista ja uudet ääriliikkeet nousseet uhmaamaan demokraattisia arvoja.
Toisaalta äänestysinnon väheneminen ei välttämättä aina tarkoita sitä, etteikö poliittiseen osallistumiseen olisi kiinnostusta. Kiinnostus kanavoituu vain eri tavoin kuin ennen, eivätkä kaikki puolueet ole osanneet kanavoida uudenlaista kiinnostusta omaan toimintaansa. Kiinnostuksen väheneminen puoluepolitiikkaan ja kriittisyys puolueita kohtaan voi johtua siis myös siitä, että puolueet eivät enää edusta äänestäjiään niissä kysymyksissä, joissa nämä toivoisivat edustusta tai puolueet eivät ole osanneet kertoa viestiään tarpeeksi selkeästi. Liisa Hyssälä ja Jouni Backman toteavat hyvin kirjassaan Kansanvallan peruskorjaus (2018): ”Puolueet puhuvat mutta eivät puhuttele”. Onkin tärkeä muistaa, että silloin kun viesti ei niin sanotusti ”mene perille”, syy on todennäköisesti viestin lähettäjässä
Paul-Erik Korvala ja Johann Vuorelma kirjassa Kaikenlaista rohkeutta korostavat, ettei kriittisyyttä ja kyseenalaistamista pitäisi nähdä huonona asiana vaan ”demokratian normaalitilana”. Kansalaisten kriittisyys puolueita ja puolue-eliittiä kohtaan voi olla jopa demokratiaa vahvistava voima. Kenties tämän hetkinen demokratian kyseenalaistaminen pitäisi puolueissa nähdä viestinä siitä, että on aika palata takaisin aatteellisuuteen ja vähentää toiminnassaan ns. hallinnollista managerialismia, jossa puoluetta johdetaan kuten liikeyritystä konsulttien avulla.
Aatteellisuuteen kuuluu erilaisten tulevaisuuden visioiden esittäminen. Tarvitaan rohkeutta kuvitella ”mahdottomia”. Nyt itsestään selviä asioita, kuten naisten äänioikeutta tai peruskoulua – ei olisi koskaan saavutettu, ellei joskus olisi tavoiteltu mahdotonta. Nyt puolueiden tulisi rohkeasti visioida, miten viemme yhteiskuntaa ja koko maailmaa eettisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpään suuntaan. Hyvä esimerkki rohkeasta visioinnista on pääministeri Sanna Marinin esitys neljäpäiväisestä työviikosta.
Demokratia tulee olemaan todella vaikeuksissa, jos kansalaisten epätasa-arvoisuus lisääntyy ja vapaudet kaventavat. Vaurautta voidaan käyttää kansalaisten tasa-arvon ja vapauksien lisäämiseen, mutta monin paikoin talouskasvu onkin lisännyt epätasa-arvoa, kun taloudesta erityisesti hyötyvät ihmisryhmät rikastuvat muiden kustannuksella. Globaalisti näyttääkin siltä, että taloudellisen vaurauden kasvattamisesta on tullut tärkeämpää kuin demokratiaa tukevan kansalaisuuden edistäminen.
Toki kansalaisillekin on suuri vastuu. Laadukas edustuksellinen demokratia edellyttää kansalaisilta pelkkää äänestämistä laajempaa poliittista aktiivisuutta ja osallisuutta. Tärkeä kansalaistaito on jo se, että halutaan valita päättäjiksi oikeasti kyvykkäitä ja vastuullisia henkilöitä. Toisaalta voidaan kysyä houkuttelevatko puolueet ehdokkaikseen yhteiskunnan kyvykkäimpiä henkilöitä ja millä periaatteilla puolueissa paikkoja jaetaan? Onko puolueissa edelleen ns. ”palkintopaikkoja” vai etsitäänkö kyvykkäin henkilö kullekin paikalle?
Demokraattisen yhteiskunnan tärkeimpiä suuntaviittoja on jo aikoinaan Sokrateen sille tuoma totuudellisen puheen ihanne. Sokrateelle keskustelutaito tarkoitti rohkeutta kyseenalaistaa ihmisten uskomuksia, halua tutkia asioita eri kannoilta ja pyrkimystä perustaa näkemykset tosiasioille ja kestäville perusteluilla. Tämä periaate pitää sisällään myös yhdessä elämisen etiikan eli luvan keskustella asioista erimielisesti, ilman että kenenkään tarvitsee pelätä väkivaltaa tai sulkemista pois yhteisöstä.
Tämä on myös demokratiaan kuuluvan sananvapauden kannalta tärkeä periaate. Sananvapaus on paras keino tuoda erilaiset näkemykset ihmisten tietoisuuteen ja yhteiseen keskusteluun. Vapaan keskustelun kautta ihmiset voivat oppia toinen toisiltaan. Sananvapautta rajoittaa vain se, että ilmaissut mielipiteet ja näkemykset eivät saa vahingoittaa toisia. Sananvapaus voi toteutua vain silloin, kun ihmiset harkitsevat sanojaan ja pidättäytyvät tarkoituksellisesti loukkaamasta toisia. Suvaitsevaisuus on yhteiskuntarauhan välttämätön tae. Suvaitsevaisuus mahdollistaa tasa-arvoisen yhteistoiminnan ja keskustelun eri tavoin ajattelevien kesken.
Kansalaisten tasa-arvo ja vapaudet voidaan säilyttää vain kasvattamalla uudet yhteiskunnan jäsenet arvostamaan ja puolustamaan näitä periaatteita ja niiden välistä tasapainoa. Demokraattisessa valtiossa elävien on ymmärrettävä vastuunsa kansanvallan toimintaedellytyksistä ja jatkuvasti opeteltava demokraattisessa yhteiskunnassa tarvittavia taitoja. Kansalaisuus merkitsee paitsi valtaa myös vastuuta. Sitä voidaan kysyä, opettaako nykyinen koulutusjärjestelmä riittävästi näitä taitoja?
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 23.1.2020.
