Hyvää lasten oikeuksien päivää ja -viikkoa
Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta. Tänä vuonna lapsen oikeuksia on erityinen syy juhlia, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta.
Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.
Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin, olemme tarkastusvaliokunnassa kuulleet tämän syksyn aikana surullisia tietoja siitä, etteivät lasten oikeudet Suomessa toteudu kaikkien lasten kohdalla ja tämä näkyy muun muassa nuorten syrjäytymisenä.
Olemme epäonnistuneet Suomessa varhaisen tuen toteutuksessa ja tämä näkyy muun muassa huostaanottojen lisääntymisenä. Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2018 aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 544 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi 2,6 prosenttia edellisestä vuodesta. Puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa huostaanottoja tehdään siksi, ettei mielenterveyspalveluja ole. Nuorten mielenterveyspalvelujen ja päihdepalvelujen painopistettä on saatava siirrettyä ehkäisevään toimintaan ja peruspalveluihin.
Lapsiperheiden kotipalvelussa on edelleen puutteita ja esimerkiksi uupuneet vanhemmat eivät saa joka kunnassa tarvitsemiaan palveluita. Vanhemmuuden tukea tarvitaan lisää.
Kouluissa ei tunnisteta tehostetun tuen tarpeessa olevia ja erilaisia oppijoita ja siksi he jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Ammatillisen koulutuksen tilanne on heikentynyt paljon – opettajien melko mahdotonta huomioida erityistä tukea tarvitsevia tai erilaisia oppijoita, koska yhdellä opettajalla on niin paljon opiskelijoita vastuullaan.
Suuri ongelma palveluissa on se, että apua tarvitsevasta nuoresta ei oteta riittävän hyvissä ajoin koppia. Usein on kysymys resursseista ja myös rohkeudesta/herkkyydestä puuttua. Tukiviidakko on sirpaleinen ja hajallaan. Toimintakyky- ym. valmiuksien puute pitäisi tunnistaa viimeistää 8. luokalla. Moniammatillisuutta kouluissa on parannettava ja oppilashuollon puutteet korjattava. Tällä hetkellä monessa kunnassa edes lakisääteisiä velvoitteita ei noudateta! Matalan kynnyksen paikkoja, kuten esimerkiksi Ohjaamot, Vamos ja Icehearts, tarvitaan lisää.
Yksi keskeinen toiminnan kehittämisen este on hallinnonalojen ja ministeriöiden yhteistyön puutteet. Myös kunnissa on liikaa sektorikohtaisuutta. Kukaan ei vastaa lasten ja nuorten palveluista kokonaisuutena, ja se tekee toiminnasta hajanaista, myös tiedonkulussa on suuria puutteita.
Nuorille suunnatussa toiminnassa ja palveluissa ei huomioida nuorten omaa toimijuutta, osallisuutta tai yhdenvertaisuutta. Myös kokemusasiantuntijuutta ja vertaisryhmätoimintaa käytetään liian harvoin. Aikuiset miettivät asioita nuorten puolesta.
Kysyin 14-vuotiaalta Erikalta, mitä hän ajattelee lapsenoikeuksien sopimuksesta. Erika kirjoitti:
”On hienoa, että on sopimus, joka lupaa lapsille turvaa elämään. Jotkut aikuiset eivät ymmärrä sitä, että vaikka olemme alaikäisiä niin silti ymmärrämme paljon asioita maailmasta. Jotkut aikuiset vähättelevät meidän mielipiteitä vaan sen takia, että olemme tämän ikäisiä. Aikuisten tulisi kuunnella, auttaa ja näyttää lapsille se, että heitä kiinnostaa lasten asiat ja jutut. Toinen tärkeä asia on se, että alakoulussa on aina oma opettaja, joka tuntee oppilaat, mutta yläkoulussa jää helposti ilman tuttua aikuista. Kuitenkin olisi tärkeää, että sielläkin olisi pysyvämpi suhde edes johonkin aikuiseen, että olisi turvallista hakea ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee!”
Hyvin sanottu!
-Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Uuden Suomen blogissa 20.11.2019.
