Hyvinvointitalous seuraavan hallitusohjelman keskiöön!
Viime viikolla tulevaisuusvaliokunnan tämän kauden viimeisen kokouksen aiheena oli dosentti Jukka Hoffrenin hyvinvointitaloutta ja hyvinvointitalouden mittareita käsittelevän raportin julkaisu.
Kestävään kehitykseen kuuluu ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys ja tämän kokonaisuuden ”haltuun ottaminen” edellyttää, että perinteisen talousajattelun rinnalla asioita tarkastellaan myös hyvinvointitalouden näkökulmasta. Hyvinvointitalous voidaan määritellä siten, että siinä toimitaan hyvinvoinnin lisäämisen ja hyvän elämän edellytysten vahvistamisen lähtökohdista.
Investoinneilla hyvinvointiin on ollut keskeinen rooli siinä, että Suomi on noussut maailman vauraimpien maiden joukkoon. Ne ovat vahvasti tukeneet taloudellista kasvua. Hyvinvointitalous on tulevaisuuspolitiikkaa parhaimmillaan.
Talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Ne tukevat toisiaan. Panostukset inhimilliseen pääomaan ovat panostuksia kestävään talouskasvuun. Kestävän kehityksen keskiössä on oltava sekä luonto että ihminen.
Esimerkiksi panostukset lapsiin ja nuoriin ovat todella tärkeitä tulevaisuusinvestointeja. Yksi panostettu euro varhaiskasvatukseen tulee monien eri selvitysten mukaan yhteiskunnalle moninkertaisena takaisin. Terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävät toimenpiteet säästävät tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja. Työkyvyn yläpitäminen ja parantaminen vähentävät tulevaisuuden työkyvyttömyyseläkkeitä. Osatyökykyisten työpanoksen hyödyntämättä jättäminen on tuhlausta. Tästä on konkreettisesti kyse, kun puhumme hyvinvointi-investoinneista ja hyvinvointitaloudesta. Toisin päin sanottuna säästäminen vääristä asioista tulee yhteiskunnalle pitkällä tähtäyksellä todennäköisesti kalliiksi.
Esimerkiksi syrjäytynyt nuori aiheuttaa monenlaisia kustannuksia yhteiskunnalle ja toisaalta jos hän ei pääse työelämään osalliseksi yhteiskunta menettää myös hänen työpanoksensa.
Hyvinvointitaloudessa korostetaan, että taloudellisia ja inhimillisiä seurauksia on myös pystyttävä ennakoimaan paremmin tekemällä vaikuttavuusarviointeja, kustannus-hyöty ja kustannus-vaikuttavuusanalyyseja, laskemalla vaihtoehtoiskustannuksia sekä ottamalla käyttöön uusia skenaariomenetelmiä ja muita mittareita. Hyvinvointitalouden huomioon ottaminen tarkoittaa siis myös sitä, että bruttokansantuotteen lisäksi julkista taloutta arvioidaan ja suunnitellaan hyvinvointimittareita hyödyntäen. Määrällisten mittareiden rinnalla tulee käyttää myös laadullisia mittareita. Lisäksi tulisi nykyistä enemmän pyrkiä tutkimusnäyttöön perustuvaan päätöksentekoon.
Dosentti Hoffrénin mukaan hyvinvoinnille suurimmat uhat aiheuttavat sosiaaliset ja ympäristöongelmat sekä ilmastonmuutos. Kestävän kehityksen politiikka on viitekehys, joka ottaa huomioon nämä uhat ja viitoittaa tietä kohden suurempaa hyvinvointia. Kestävän kehityksen politiikkajohdonmukaisuus tarkoittaa asian huomioimista kaikessa päätöksenteossa ja lakiesitysten arviointikriteereissä. Se tarkoittaa myös sitä, että kestävä kehitys on talousarvion perustana.
Bruttokansantuote (BKT) on nykyään kansantalouden tilinpidon tärkein mittari. Se on kaikkialla maailmassa käytössä oleva perusindikaattori, jolle myös poliittinen päätöksenteko perustuu. BKT:lla tarkoitetaan kansantalouden kokonaistuotannon arvoa eli kaikkien tuotettujen lopputuotteiden ja palveluiden tiettynä ajanjaksona laskettua markkina-arvoa. Ajan mittaan bruttokansantuotetta on alettu virheellisesti pitää myös yhteiskunnan yleisen kehittyneisyyden, edistyksen ja hyvinvoinnin tärkeimpänä indikaattorina, mihin sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu käytettäväksi.
BKT on rahamääräinen mittari, joka ei ota huomioon monia ratkaisevan tärkeitä osa-alueita kuten ympäristön kehityksen kestävyyttä, sosiaalista osallisuutta tai tuloerojen kehitystä. Kestävän kehityksen näkökulmasta BKT:n antavat signaalit voivat siksi johtaa väärään suuntaan. Ekologisia muutoksia kuten ekosysteemien suojelua, kestävä kehitystä sekä kasvihuonekaasujen kumuloitumista ilmakehään ei juurikaan huomioida talousarviossa, koska ne eivät ole käytössä olevan talousanalyysin kannalta olennaisia tekijöitä. Ympäristönsuojelu, kestävä kehitys ja ilmastonmuutos ovat olleet euromäärällä mitattuina hyvin marginaalisia ilmiöitä valtion budjetissa viimeisten 20 vuoden ajan.
Valtion talousarvioesityksen perustana oleva perinteinen taloustieteellinen malli ei sovi kestävän kehityksen analysointiin. Perusmallin ja analyysin muuttaminen edellyttävät tarkastelunäkökulman laajentamista. Talouden tehtävänä on lopultakin hyvinvoinnin tuottaminen jäsenilleen. Siksi seurannan tulee laajentua kattamaan tärkeimmät kansalaisten hyvinvointiin vaikuttavat tekijät.
Koska BKT ei mittaa suoraan hyvinvointia eikä kestävää kehitystä, valtion tulo- ja menoarviota laadittaessa BKT-mittarin rinnalla tulee käyttää luonnonvarojen kulutusta sekä hyvinvoinnin määrää paremmin arvioivia mittareita. Näitä mittareita on jo olemassa, muun muassa aidon kehityksen indikaattori (GPI) ja kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (ISEW), jotka on kehitetty Suomen kaltaisten kehittyneiden, jälkiteollisten maiden hyvinvoinnin ja edistymisen seuraamiseen. Seuraavan hallituksen tulisikin sisällyttää ohjelmaansa hyvinvointitalous ja hyvinvointitalouden mittareiden käyttöön oton testaus.
Merja Mäkisalo-Ropponen (sd)
tulevaisuusvaliokunnan vpj.
Raporttiin voi kokonaisuudessaan tutustua osoitteessa: https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_8+2019.pdf
