Ikääntyneen arki on hoivaköyhyyttä

(Julkaistu Warkauden Lehdessä 27.2.2019)

Matalaan sosioekonomiseen asemaan liittyy ikääntyneillä heikompi fyysinen ja psyykkinen toimintakyky, suurempi sairastavuus ja korkeampi kuolleisuus. THL:n tutkimuksen mukaan tähän ryhmään kuuluvat ikäihmiset jättävät lääkärikäyntejä ja palveluita käyttämättä huonon taloudellisen tilanteensa vuoksi. Heikosti toimeentulevat ja pienituloiset ikääntyneet tarvitsevat kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa huomattavasti parempituloisia enemmän, mutta he kokevat, etteivät saa niitä riittävästi. Toimeentulotuen tarvetta koki useampi kuin joka kymmenes ikääntynyt. Suurin osa heistä koki, ettei ollut saanut sitä riittävästi tai ei lainkaan.

Hoivaköyhyys on kasvava ongelma. Hoivaköyhä on ihminen, joka ei saa tarpeeksi apua ja samalla itse kokee, että hänellä on täyttymätön avuntarve (esim. vaatehuolto, peseytyminen, ravitsemus ja siivous). Yli 75-vuotiaista 26 prosenttia kokee päivittäisessä elämässään runsaasti täyttämättömiä tarpeita. Päivittäisen elämän tarpeiden osalta hoivaköyhyyttä selittävät eniten pienituloisuus, heikko terveys ja vain julkisten palvelujen käyttö sekä perustarpeiden osalta heikko terveys ja asuinalue. Hoivaköyhyyttä on vähiten kaupunkien keskustoissa. Eriarvoisuutta on enemmän käytännöllisessä avussa kuin perushoidossa (Kröger 2018).

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Perustuslakivaliokunta toi esiin jo vuonna 1996, ettei henkilön taloudellinen tilanne saa olla esteenä palveluihin hakeutumiseen. Tämä ei toteudu kaikkien ikäihmisten kohdalla.

Tällä hetkellä asiakasamaksujen osuus on Suomessa pohjoismaisittain korkea. THL:n tutkija Jussi Tervolan selvityksen mukaan asiakasmaksujen merkittävät korotukset lisäävät erityisesti yli 65-vuotiaiden köyhyyttä. Muutosten vaikutukset kohdentuvat ennen kaikkea ikääntyneisiin ja pienituloisiin kotitalouksiin. Vaikka vanhuspalvelulaki velvoittaa ottamaan huomioon taloudellisen tilanteen palvelutarpeen arvioimisessa, se jää usein tekemättä.

Palvelutarpeen kasvaessa maksutaakka ei saa nousta kohtuuttomaksi. On varmistettava, että jokaisella on asumismuodosta riippumatta mahdollisuus arjessaan muuhunkin kuin perushoitoonsa ja hoivansa turvaamiseen. Vähimmäiskäyttövaran määrittelyssä tulee huomioida hyvinvointiyhteiskunnan periaatteet: Ihmisen itsemäärääminen ja oikeus mielekkääseen, oman näköiseen hyvään elämään.

Tarvitsemme lisää tutkimusta siitä, miten pienituloisuus ja köyhyys vaikuttavat pitkäaikaissairauksien hoitomahdollisuuksiin ja palveluiden käyttöön. Selvityksessä tulee laskea yksilölle aiheutuvien kustannusten ja haittojen lisäksi yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset ja haitat. Mitä esimerkiksi maksaa sairauksien pahenemisesta johtuvat lisäsairaudet tai ikäihmisen toimintakyvyn menetykset.

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)

Tarja Pajunen
sosiaalipoliittinen asiantuntija
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry