Logo
  • Merja
  • Arvot
  • Kirjoitukset
  • Eduskunnassa 2011-2023
  • Kuvat
  • Saadut tunnustuspalkinnot
  • Yhteystiedot
www.sdp.fi
Copyright, 2014
Kolumnit
0

Lasten eriarvoistumiskehitys on pysäytettävä

(Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa ja Etelä-Suomen Sanomissa)  Keskeisimpiä syitä Suomen eriarvoistumiskehitykselle on köyhyyden lisääntyminen, mikä näkyy myös leipäjonojen pidentymisenä. Näissä leipäjonoissa 

Kolumnit
0

Periaateohjelmaa työstettiin eteenpäin!

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 15.12.2016) Puoluehallituksen kokous pidettiin poikkeuksellisesti lauantaina 10.12. niin, että kokouksen pääasialle eli periaateohjelmaluonnoksen käsittelylle jäi riittävästi aikaa. 

Blogilta
0

”Minä kumminkin käytän puheenvuoroa”

Näin totesi Miina Sillanpää Suomen eduskunnassa, kun häntä kehotettiin vaikenemaan ensimmäisen puheenvuoronsa aiheesta. Ensimmäinen puheenvuoro koski lakialoitetta, jolla haluttiin parantaa 

Kolumnit
0

Pitkäaikaistyöttömyyden Suomen ennätys on saavutettu!

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 9.12.2016) Vaikka kokonaistyöttömyysaste on laskenut, niin pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut kasvuaan. Meillä on tällä hetkellä 122700 pitkäaikaistyötöntä. Jopa 

Kolumnit
0

Mikä erottaa sosialidemokraatit muista puolueista?

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 1.12.2016) Tärkein erottava tekijä on tietysti aatteemme, jossa korostetaan heikoimman puolella olemista ja oikeudenmukaisuutta. Meillä on niin 

Kolumnit
0

Vuoden tärkein – ja pisin – kokous

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 1.12.2016) Maanantaina yli viisi tuntia kestäneen Joensuun kaupunginvaltuuston kokouksen tärkein asia oli ensi vuoden talousarvion hyväksyminen. Tämän 

Kolumnit
0

Sosialidemokraateilla on aito vaihtoehto

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 24.11.2016) Viime viikonloppuna oli SDP:n puoluevaltuusto koolla Hyvinkäällä. Antti Rinne ilmoitti siellä olevansa käytettävissä puolueen puheenjohtajaksi. Lähipäivät 

Kolumnit
0

Puoluehallituksen terveisiä!

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 17.11.2016) Puoluehallituksen kiireinen työtahti jatkuu kahden kokoontumiskerran viikkotahtia. Puoluekokousaloitteiden käsittelyn lisäksi ohjelmaan on kuulunut valmistautumista viikonloppuna 19.-20.11 

Puheet
0

Muistikonferenssin 2016 avauspuheenvuoro 16.11.2017

Hyvät muistikonferenssiin osallistujat! Olette lämpimästi tervetulleita tähän – voisikohan sanoa jo – perinteiseksi muodostuneeseen tapahtumaan. Muistiliiton hallituksen puheenjohtajana iloitsen suuresti 

Kolumnit
0

Kotihoidon kehittäminen keskiöön – kunhan muistetaan, että yhteisökotikin on koti!

(Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 10.11.2016)   Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi pari viikkoa sitten Siun Sotelle lähes 1,3 miljoonaa euroa kärkihankerahoitusta ’Toimiva 

Load More Posts
NO MORE POSTS

Tervetuloa

Merja Facebookissa    Merja Twitterissä

Tavattavissa

helmikuu 2026
matiketopelasu
       1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28  
« tammi   maalis »
Twiitit @merjamakisalo

Viimeisimmät artikkelit

  • Tulevaisuuden strategiaa tekemässä 30.1.2026
  • Sanat muovaavat asenteita ja toimintaamme 15.1.2026
  • Palvelutarve kasvaa – rahoitus ei 8.1.2026
  • Hyvinvointialueen joulukuun blogi 17.12.2025
  • Puheeni Joensuun valtuuston kokouksessa 8.12 13.12.2025

Arkistot

  • tammikuu 2026 (3)
  • joulukuu 2025 (2)
  • marraskuu 2025 (4)
  • lokakuu 2025 (4)
  • syyskuu 2025 (5)
  • elokuu 2025 (3)
  • kesäkuu 2025 (1)
  • toukokuu 2025 (2)
  • huhtikuu 2025 (2)
  • maaliskuu 2025 (4)
  • helmikuu 2025 (2)
  • tammikuu 2025 (2)
  • joulukuu 2024 (5)
  • marraskuu 2024 (3)
  • lokakuu 2024 (6)
  • syyskuu 2024 (3)
  • elokuu 2024 (3)
  • kesäkuu 2024 (3)
  • toukokuu 2024 (6)
  • huhtikuu 2024 (4)
  • maaliskuu 2024 (4)
  • helmikuu 2024 (2)
  • tammikuu 2024 (1)
  • joulukuu 2023 (3)
  • marraskuu 2023 (6)
  • lokakuu 2023 (6)
  • syyskuu 2023 (5)
  • elokuu 2023 (2)
  • heinäkuu 2023 (2)
  • kesäkuu 2023 (4)
  • toukokuu 2023 (8)
  • maaliskuu 2023 (10)
  • helmikuu 2023 (15)
  • tammikuu 2023 (9)
  • joulukuu 2022 (8)
  • marraskuu 2022 (14)
  • lokakuu 2022 (15)
  • syyskuu 2022 (13)
  • elokuu 2022 (10)
  • heinäkuu 2022 (2)
  • kesäkuu 2022 (18)
  • toukokuu 2022 (13)
  • huhtikuu 2022 (8)
  • maaliskuu 2022 (13)
  • helmikuu 2022 (10)
  • tammikuu 2022 (6)
  • joulukuu 2021 (7)
  • marraskuu 2021 (8)
  • lokakuu 2021 (12)
  • syyskuu 2021 (13)
  • elokuu 2021 (5)
  • heinäkuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (13)
  • toukokuu 2021 (10)
  • huhtikuu 2021 (9)
  • maaliskuu 2021 (11)
  • helmikuu 2021 (10)
  • tammikuu 2021 (6)
  • joulukuu 2020 (9)
  • marraskuu 2020 (9)
  • lokakuu 2020 (9)
  • syyskuu 2020 (10)
  • elokuu 2020 (7)
  • kesäkuu 2020 (10)
  • toukokuu 2020 (11)
  • huhtikuu 2020 (14)
  • maaliskuu 2020 (13)
  • helmikuu 2020 (13)
  • tammikuu 2020 (7)
  • joulukuu 2019 (8)
  • marraskuu 2019 (9)
  • lokakuu 2019 (16)
  • syyskuu 2019 (15)
  • elokuu 2019 (11)
  • kesäkuu 2019 (2)
  • toukokuu 2019 (1)
  • huhtikuu 2019 (2)
  • maaliskuu 2019 (14)
  • helmikuu 2019 (10)
  • tammikuu 2019 (13)
  • joulukuu 2018 (2)
  • marraskuu 2018 (3)
  • lokakuu 2018 (6)
  • syyskuu 2018 (7)
  • elokuu 2018 (1)
  • kesäkuu 2018 (4)
  • toukokuu 2018 (3)
  • huhtikuu 2018 (2)
  • maaliskuu 2018 (5)
  • helmikuu 2018 (11)
  • tammikuu 2018 (1)
  • joulukuu 2017 (6)
  • marraskuu 2017 (10)
  • lokakuu 2017 (9)
  • syyskuu 2017 (11)
  • elokuu 2017 (4)
  • heinäkuu 2017 (2)
  • kesäkuu 2017 (7)
  • toukokuu 2017 (6)
  • huhtikuu 2017 (7)
  • maaliskuu 2017 (8)
  • helmikuu 2017 (8)
  • tammikuu 2017 (3)
  • joulukuu 2016 (8)
  • marraskuu 2016 (5)
  • lokakuu 2016 (10)
  • syyskuu 2016 (8)
  • elokuu 2016 (4)
  • kesäkuu 2016 (8)
  • toukokuu 2016 (5)
  • huhtikuu 2016 (9)
  • maaliskuu 2016 (6)
  • helmikuu 2016 (4)
  • tammikuu 2016 (1)
  • joulukuu 2015 (5)
  • marraskuu 2015 (9)
  • lokakuu 2015 (8)
  • syyskuu 2015 (15)
  • elokuu 2015 (8)
  • heinäkuu 2015 (4)
  • kesäkuu 2015 (14)
  • toukokuu 2015 (12)
  • huhtikuu 2015 (11)
  • maaliskuu 2015 (17)
  • helmikuu 2015 (16)
  • tammikuu 2015 (12)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (8)
  • lokakuu 2014 (6)
  • syyskuu 2014 (3)
  • elokuu 2014 (4)
  • heinäkuu 2014 (2)
  • kesäkuu 2014 (3)

Kategoriat

  • Blogilta (373)
  • Kolumnit (421)
  • Linkit (7)
  • Merja mediassa (4)
  • Mielipidekirjoitus (1)
  • Puheet (38)
  • Tiedotteet (88)
  • Videot (20)