Puheeni Siun soten muistikoordinaattoritoiminnan avajaisjuhlassa 20.2.2026
Hyvät juhlavieraat
Ette arvaakaan, miten onnellinen olen, kun saan olla tässä tilaisuudessa juhlistamassa muistikoordinaattoritoiminnan käynnistymistä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella. Olen ollut jollain tavalla mukana muistiasioissa työurallani yli 30 vuotta. Olen toiminut Pohjois- Karjalan Muistiyhdistyksen – silloin nimi oli dementiayhdistys – puheenjohtajana kymmenisen vuotta ja valtakunnallisen Muistiliiton puheenjohtajana 11 vuotta. Olen kirjoittanut artikkeleita – ja kirjojakin muistisairautta sairastavien ihmisten kohtaamisesta, vuorovaikutuksesta, hyvästä hoidosta sekä kuntoutuksesta. Kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon edistystä, mutta on ollut sellaisiakin aikoja, jolloin on tuntunut, että asiat eivät etene. Muistan useita tilaisuuksia, joissa ammattilaisetkin kyseenalaistivat sen, voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä tai kuntouttaa. Ensimmäisten muistihoitajien saaminen Joensuun terveyskeskukseen oli aikoinaan suuren työn takana.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa käynnistyneet Dementiatyön erikoistumisopinnot yli 20 vuotta sitten oli tärkeä edistysaskel muistihoitajakoulutuksen käynnistämisessä Pohjois-Karjalassa. Nyt olisi vaikea kuvitella sitä, ettei meillä olisi muistihoitajia.
Hyvät kuulijat
Muistisairaat ja muistiperheet tarvitsevat eri sairauden vaiheissa erilaista tukea ja apua. Siun sotessa on kirjallinen muistipotilaan hoito- ja palveluketju, jossa kuvataan hoidon vaiheet ennaltaehkäisystä ja sairauden tunnistamisesta aina tutkimuksiin, hoitoon ja hoidon seurantaan. Ketjussa on omat osiot potilaalle, läheisille ja ammattilaisille.
Yksi tärkeimmistä ammattihenkilöistä hoitoketjussa on muistihoitaja, jonka puoleen voi kääntyä kynnyksettömästi kaikissa muistiin liittyvissä asioissa.
Ensikäynnillä muistihoitaja haastattelee asiakkaan ja hänen luvallaan myös läheisen. Vastaanotolla kartoitetaan arkiselviytymistä ja omatoimisuutta, tehdään erilaisia kyselyjä sekä muistitestit.
Muistihoitaja voi tehdä lähetteen verikokeisiin, joilla selvitetään muistioireiden mahdollisia aineenvaihdunnallisia syitä, kuten kilpirauhasen toiminnan häiriöitä tai vitamiinipuutoksia. Tarvittaessa muistihoitaja varaa ajan lääkärille. Hän on koko prosessin ajan muistisairaan ja hänen läheistensä tukena.
Tätä jo olemassa olevaa toimintaa tulevat tukemaan ja täydentämään muistikoordinaattorit. He toimivat tukena kotona asuville, ilman säännöllisten palvelujen piirissä oleville muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen. Toimintakyvyn ja arjen mielekkyyden ylläpitäminen on toiminnassa keskeistä. Tavoitteena on pidentää turvallista ja mielekästä asumista omassa kodissa ja viivästyttää säännöllisten palvelujen ja hoiva-asumisen alkamista.
Yhdessä laajentuneen ikäneuvolatoiminnan kanssa tämä on juuri sitä tärkeää varautumista tulevaisuuteen, jota ikääntyvä maakuntamme tarvitsee.
Tämä on hyvä esimerkki myös rohkeasta tulevaisuusinvestointiajattelusta, jota hyvinvointialueella tehdään. Taloudellisista haasteista huolimatta on uskallettava panostaa toimintojen uudistamiseen ja kehittämiseen.
Hyvät kuulijat
Eri puolilta Suomea muistikoordinaattoritoiminnasta saadut kokemukset ovat erittäin positiivisia, ja toiminnan on nähty vaikuttavan merkittävästi sekä muistisairaiden että heidän läheistensä elämänlaatuun ja arjessa selviytymiseen. Muistikoordinaattori toimii rinnalla kulkijana, joka tarjoaa tukea, tietoa ja palveluohjausta sairauden kaikissa vaiheissa.
Muualta saatujen kokemusten mukaan muistikoordinaattoritoiminnasta on saatu ainakin neljänlaista hyötyä:
Ensinnäkin muistikoordinaattorin tuo turvan tunnetta. Läheiset kokevat, että he eivät jää sairauden kanssa yksin. Muistikoordinaattorin tavoittaa vaivatta, mikä vähentää omaishoitajan kuormitusta. Koordinaattori auttaa ennakoimaan tulevia avun tarpeita ennen kuin tilanteet kriisiytyvät. Lisäksi toiminta mahdollistaa puhua muistisairauteen liittyvistä haasteista, epäluuloista ja vaikeista tunteista ymmärtävän ammattilaisen kanssa.
Toiseksi palveluohjaus auttaa kotona asumisen pitkittämisessä. Muistikoordinaattori räätälöi palvelut perheen tarpeiden mukaisesti ja auttaa tukiviidakossa (esim. Kelan etuudet, omaishoidon tuki). Tutkimukset osoittavat, että muistikoordinaattorin tuki voi pidentää muistisairaan kotona asumista merkittävästi, sillä oikeat tukitoimet löytyvät nopeammin. Koordinaattori toimii myös ikään kuin ”tulkki- ja linkkihenkilönä” perheen, muistipoliklinikan ja muiden palvelujen välillä.
Kolmanneksi muistikoordinaattorin asiantuntemuksen ja käytännön neuvojen avulla perheet saavat oikea-aikaista tietoa muistisairauden etenemisestä ja mahdollisten ongelmien ratkaisukeinoista.
Neljäntenä hyötynä on todettu läheisten jaksamisen paranevan. Kun muistikoordinaattori hoitaa käytännön asioiden koordinointia, omaishoitajalle jää enemmän voimavaroja omaan jaksamiseensa. Koordinaattorin tuki myös auttaa omaista sopeutumaan sairauden tuomiin muutoksiin.
Yhteenvetona kokemustiedosta voidaan todeta, että muistikoordinaattori on ”se ihminen, joka tietää ja auttaa”. Toiminta muuttaa usein kaoottisen tilanteen hallituksi ja parantaa koko perheen elämänlaatua.
Hyvät kuulijat
Haluan tässä yhteydessä kiittää myös Pohjois-Karjalan Muistiyhdistystä
Jotta muistisairaat ja heidän läheisensä saisivat oikea-aikaista apua, tukea ja ohjausta, tarvitaan julkisten palvelujen rinnalle järjestöjen panosta. Pohjois-Karjalassa Siun sote ja muistiyhdistys ovat tehneet selkeän työnjaon palveluketjun eheyden varmistamiseksi. Nyt muistikoordinaattoritoiminta tulee sovittaa tähän palveluketjuun. Muistiyhdistyksen merkitys ei vähene uuden toiminnan käynnistymisen myötä. Pikemminkin muistikoordinaattorien tehtäviin kuuluu ohjata perheitä myös muistiyhdistyksen toimintaan.
Hyvät ystävät
Haluan muistuttaa lopuksi yhdestä yhteisestä tehtävästä, joka kuuluu meille kaikille. Se on muistisairauksiin liittyvän stigman eli kielteisen leiman vähentäminen.
Suomessa arvioidaan olevan 190 000 muistisairasta ihmistä, joista noin 7000 on työikäisiä. Vuosittain muistisairauteen sairastuu noin 15 000 henkilöä. Lähes jokainen meistä joutuu jossain elämänsä vaiheessa kohtaamaan muistisairauden –joko itsessään tai läheisessään.
Siksi tietoa muistisairauksista, niiden ennaltaehkäisystä, hoidosta, kuntoutuksesta sekä muistisairaan kohtaamisesta tulisi lisätä kaikille.
Muistisairauksiin liittyy edelleen monenlaisia ennakkoluuloja sekä väärinkäsityksiä. Muistisairauksia pidetään usein myös hävettävinä sairauksina, ja muistisairaista käytetään epäasiallisia ilmaisuja, kuten “dementikko”, “sekava” tai “höppänä”. Muistiongelmiin liittyy myös vitsailua ja sanontoja kuten ”nyt iski dementia”.
Stigmatisointi eli negatiivinen sosiaalinen leimaaminen, epäasiallinen kielenkäyttö ja vitsailu lisäävät olemassa olevia ennakkoluuloja, usein huomaamattamme. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos jostakin omasta sairaudesta tai oireistasi heitettäisiin huumoria?
Sairauteen liittyvistä kielteisistä leimoista on pyrittävä aktiivisesti eroon
Kaikki sairaudet ovat keskenään erilaisia ja oireilevat eri ihmisillä eri tavoin. Kukaan ei ole sairautensa näköinen. Jokainen meistä on yksilöllinen, oman elämäntarinansa muovaama persoona ja siksi esimerkiksi samaan sairauteen reagoidaan eri tavoin.
Sivistyneessä yhteiskunnassa puhutaan kaikista ihmisistä kunnioittavasti ja käytetään arvostavia sanoja. Muistiliitto korostaa, että muistiystävällisessä Suomessa asenteiden tulee olla kannustavia, eikä asioista puhuttaessa ja kirjoitettaessa saa tuoda esiin sairauteen liittyvää kielteistä leimaa. Jokaisella on oikeus ihmisarvoa kunnioittavaan kohteluun. Tämä ei edelleenkään valitettavasti toteudu ja stigma sulkee ihmisen yhteisön ulkopuolelle.
Eini Hyppösen pro gradu ‑tutkielmassa (2025) haastatellut työikäisenä muistisairauteen sairastuneet henkilöt kertoivat usein kohtaavansa ennakkoluuloja, yhteisöstä poissulkemista, hyljeksintää tai syrjäyttämistä ryhmän toiminnasta.
Ulkopuolisuus näkyy fyysisenä etäisyytenä tai henkisenä vetäytymisenä. Diagnoosin koettiin olevan este vuorovaikutukselle. Ihminen jää diagnoosin alle tai taakse. Tututkaan ihmiset eivät aina tiedä, miten pitäisi suhtautua, kun ihminen muuttuu lääketieteelliseksi kohteeksi.
Tilannetta pahentavat myös iltapäivälehtien lööpit, joissa annetaan ymmärtää, että terveellisillä elämäntavoilla voi ehkäistä muistisairauksia. Sairastuneet kokevat epäonnistuneensa, ja lööpit koetaan syyllistävinä. Harvoin korostetaan tarpeeksi sitä, että terveelliset elämäntavat voivat vain vähentää riskiä, eivät estää sairastumista.
Sosiaalisen eristäytyneisyyden riski on suuri, ja muistisairautta sairastava voi kadottaa helposti ihmisyyden ja itsensä. Toisaalta Hyppösen tutkimuksessa nousi esiin myös sisukkuus taistella stigmaa vastaan. Joskus esimerkiksi ammattilaisen muistutus siitä, että elettävää elämää on paljon sairaudesta huolimatta, on helpottanut ja vapauttanut puhumaan sairaudesta ja jakamaan oikeaa tietoa.
Hyvät ystävät
Meitä kaikkia tarvitaan taisteluun tätä stigmaa vastaan ja voimme jokainen tehdä oman osuutemme asiassa. Muistikoordinaattorit tulevat olemaan tärkeässä roolissa tässä työssä.
