Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat säästöt heikentävät tasa-arvoa
(Julkaistu Savon Sanomissa 5.1.2017)
Kirjoitin edellisessä blogissasi suomalaisesta köyhyydestä. Nyt pohdin lasten ja nuorten köyhyyttä ja sen seurauksia yksilöille ja yhteiskunnalle.
Hallitus perustelee tekemiään säästöjä sillä, ettei valtion velkaa saa jättää seuraavien sukupolvien maksettavaksi. Itse asiassa valtion velka on kasvanut tämän hallituksen aikana entisestään. Hallituksen tekemät säästöt kohdentuvat niihin ihmisryhmiin, joilla on ennestään toimeentulovaikeuksia. Hallitus ei ole lainkaan laskenut päätöstensä vaihtoehtoiskustannuksia eli esimerkiksi sitä, mitä nyt lapsiin ja nuoriin tehdyt säästöt tulevat maksamaan tulevina vuosikymmeninä. Olemme toistamassa 1990-luvun laman aikana tekemämme virheet.
Edellisen laman aikana lapsuuttaan viettäneitä vuonna 1987 syntyneitä suomalaisia on seurattu tarkkaan vuosikymmenien ajan pitkittäistutkimuksessa. Pahimman laman aikana nämä lapset olivat päiväkoti-ikäisiä. Lama taittui vähitellen heidän olleessaan alakoulussa. Tutkimuksen perusteella tiedämme melko tarkkaan, miten näiden lasten elämä eteni. Tulokset ovat surullista luettavaa.
21 vuoden ikään mennessä noin joka viides oli käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidosta tai käyttänyt psyykenlääkkeitä ongelmiinsa. Noin joka kuudes oli vailla toisen asteen tutkintoa. Rötöksiä oli tehnyt joka neljäs ja yksi kymmenestä oli saanut tuomion rikoksesta. Toimeentulotukeen oli turvautunut lähes joka neljäs. Jos nuoren vanhempi oli saanut toimeentulotukea, lapsista lähes puolet olivat myös toimeentulotukiasiakkaita. Vanhempien pienet tulot altistivat myös mielenterveysongelmille ja kouluttamattomuudella. Yhteenvetona voidaan todeta, että huono-osaisuus siirtyy vanhemmilta lapsille.
Pääministeri Sipilä totesi viime hallituskaudella olleessaan kansanedustajana, että 1990-luvun laman virheitä ei saa toistaa. Sipilän hallitus on kuitenkin tekemässä samat virheet. Lapsiköyhyys on kasvamassa ja syvenemässä. Suomalaisista lapsista noin 10 prosenttia eli yli 100 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella. Noin 83 000 lasta elää perheissä, joissa toinen vanhempi tai kumpikaan ei juuri käy töissä. Lasten keskuudessa köyhyyteen liitetään sellaista sosiaalista stigmatisoivaa, joka voi pahimmillaan tarkoittaa pilkkaa, kiusantekoa ja sulkemista pois ryhmästä. Nämä ilmiöt murentavat vakavasti kiusatun itsetuntoa ja tilannetta pahentaa usein se, ettei talousvaikeuksissa olevilla vanhemmilla ole aina voimia tukea ja auttaa kiusattuna olevaa lasta.
Koulutusjärjestelmän tasa-arvo on vakavasti uhattuna
Köyhien ja vähemmän koulutusta saaneiden perheiden lasten oppimistulokset ovat jääneet aiempaa heikoimmiksi suhteessa ikätovereihin. Koulu ei siis enää kykene tasoittamaan oppilaiden taustoista johtuvia eroja. Mikäli peruskoulu syrjäyttää osan lapsista ja nuorista, jatko-opintoihin pääseminen vaikeutuu huomattavasti. Tämä vaikuttaa suoraan työllistymiseen. Korkea-asteen suorittaneista työllistyy noin 80 – 90 prosenttia, toisen asteen suorittaneista noin 70 prosenttia. Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevista työllistyy vain noin 60 prosenttia. Ilman ammatillista koulutusta tulevaisuuden työmarkkinoilla on entistä vaikeampi löytää omaa paikkaansa. Koulutus vaikuttaa myös työurien pituuteen. Perusasteen varaan jäävillä työurien odotettu pituus on noin 15 vuotta lyhyempi kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla.
Köyhyyden ja osattomuuden periytymisen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Se on yksilöiden ja yhteiskunnan etu. Tämän hallituksen toimet, jota lisäävät köyhyyttä, suurentavat päivähoidon ja koulujen lapsiryhmiä sekä heikentävät ammatillisen koulutuksen laatua, ovat epäeettisiä ja tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Viime vuoden lopulla hallitus päätti myös laskea opintorahaa ja muutti opintotukijärjestelmää lainapainotteisemmaksi. Lainanottaminen tämän hetkisessä työllisyystilanteessa on köyhien perheiden lapsille suurempi riski kuin rikkaiden perheiden lapsille. Tämäkin päätös heikentää köyhien perheiden lasten opiskelumahdollisuuksia.
Eriarvoistumisen vastaiset toimet ovat kaikkein vaikuttavimpia ja tehokkaimpia, kun niitä käytetään mahdollisimman varhain eli silloin, kun erot eivät ole ehtineet kasvaa suuriksi. Laadukkaan varhaiskasvatuksen rooli on erityisen tärkeä ja siksi hallituksen päättämä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on vastoin kaikkien lasten tasa-arvoisia oikeuksia saada samanlaiset lähtökohdat myöhempään koulumenestykseen.
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
