Puhetta työttömyydestä – osa kaksi
Median ja julkisen keskustelun luoma mielikuva työttömyydestä ja työttömistä
Saadakseni selville, miten mediassa puhutaan työtä vailla olevista ihmisistä, selasin satunnaisesti iltapäivälehtien otsikoita ja kirjoituksia työttömyydestä ja työtä vaille olevaista ihmisistä.
Yleisellä tasolla voidaan todeta, että kirjoituksissa ovat korostuneet esimerkiksi tilastollinen ”karuus” ja huoli tulevaisuudesta. Sekä Ilta-Sanomat että Iltalehti ovat raportoineet työttömyyslukujen kasvusta termein ”karu”, ”synkkä” ja ”pettymys”.
Hallituksen toimintaa ja työllisyystoimia lehdissä kuvataan usein kärjekkäästi. Esimerkiksi Iltalehti on käyttänyt ilmaisua ”hallitus antoi työttömille keppiä” kuvatessaan työttömyysturvan leikkauksia. Ilta-Sanomat on puolestaan julkaissut kriittisiä artikkeleita, joissa työttömien järjestöt saavat äänensä kuuluviin ja kutsuvat muutoksia ”tylyiksi”.
Ideologinen keskustelu näkyy jutuissa ”ideologisesta työttömyydestä”, mikä usein jakaa lukijakuntaa. Keskustelupalstoilla esiin tuleva lukijoiden asennoituminen työttömiin on usein kovempaa kuin aiemmin, ja työttömiä saatetaan pitää ”työnvieroksujina”, vaikka toimituksellinen sisältö pyrkii monipuolisempaan kuvaan.
Iltapäivälehdet rakentavat usein vastakkainasettelua työssäkäyvien ja työttömien välille. Vaikka suora pilkka on harvinaista, kielteinen asennoituminen välittyy usein sanavalintojen ja keskustelun kehystämisen kautta.
Kielteinen asenne eli stigma ilmenee esimerkiksi asetelmassa työvoimapula vs. työttömät. Iltapäivälehdet ovat usein nostaneet esiin tarinoita yrittäjistä, jotka eivät löydä työntekijöitä, ja rinnastaneet tämän suoraan työttömien määrään. Kirjoituksissa annetaan ymmärtää, että työttömyys johtuu haluttomuudesta tehdä työtä. Iltalehti on uutisoinut hallituksen ”työlinjasta” tavalla, joka asettaa työttömät passiivisiksi kohteiksi, joita pitää ”aktivoida kepeillä”, koska he eivät muuten hakeudu töihin. Tämä luo mielikuvaa työttömistä sosiaaliturvalla lojuvina, vaikka kyse olisi rakenteellisesta työttömyydestä tai terveysongelmista.
Stigma tulee esille myös kirjoituksissa elämäntapatyöttömistä. Esimerkiksi Ilta-Sanomat on julkaissut kolumni- ja mielipidekirjoituksia, joissa pohditaan, onko Suomessa ”liian helppoa” elää tuilla. Erityisesti keskustelu ”shoppailusta” eri etuuksien välillä on leimannut pitkäaikaistyöttömät järjestelmän hyväksikäyttäjiksi. Työttömyys esitetään siis omana valintana. Tämä loukkaa erityisesti niitä, jotka eivät työllisty iän, asuinpaikan tai sairauden vuoksi.
Suurin osa suorasta stigmasta löytyy lehtien keskustelupalstoilta ja sosiaalisesta mediasta. Esimerkiksi kun lehdet uutisoivat työttömyysturvan leikkauksista, kommenttikentät täyttyvät usein ”menkää töihin” -kommenteista.
Stigma ei yleensä ole toimittajan suora mielipide, vaan se syntyy usein otsikoinnista, esim. ”Nyt loppuu makoilu”, talouslukujen korostamisesta ihmisen sijaan ja yksipuolisista asiantuntijavalinnoista. Median vastuullinen rooli on erityisesti siinä, miten he otsikoivat jutut, sillä usein kansalaiset (valitettavasti) lukevat vain otsikon.
Iltapäivälehtien otsikointi on usein tarkoituksella provosoivaa, jotta se herättäisi tunteita ja keräisi klikkauksia. Työttömyyteen liittyvissä otsikoissa toistuvat sanat, jotka viittaavat kurittamiseen, menettämiseen tai järjestelmän hyväksikäyttöön.
Tyypillisiä esimerkkejä raflaavista otsikkotyyleistä iltapäivälehdissä (luokittelussa hyödynnetty AI-tekoälyä)
”Keppi ja porkkana” -teemat (Keskittyvät kurittamiseen)
Nämä otsikot luovat mielikuvan työttömästä tottelemattomana lapsena, jota pitää ohjata voimakeinoin.
”Hallitus antoi työttömille keppiä – näin rajusti tili pienenee”
”Työttömiltä leikataan kovalla kädellä – oletko sinä seuraava?”
”Leikkuri iskee: Ansiosidonnainen sulaa silmissä – katsokaa karut luvut!”
”Laiskuus ja aktivointi” -teemat (Vahvistavat passivisuus-stigmaa)
Nämä otsikot antavat ymmärtää, että työttömät eivät hae töitä ilman pakkoa.
”Nyt loppuu makoilu: Hallitus tukkii työttömien porsaanreiät” (viittaa siihen, että työttömyys olisi ollut tähän asti lomailemista).
”Suomi haluaa työttömät töihin – jopa 2000 euron kannustinloukku puretaan” (kehystää sosiaaliturvan ”loukuksi”, jossa ihminen on oma-aloitteisesti).
”Työ ei maita? – Katso listaus eduista, jotka lähtevät alta”
Taloudellinen syyllistäminen ja vastakkainasettelu
Nämä otsikot asettavat työttömät ja työssäkäyvät vastakkain, usein taloudellisena taakkana.
”Työttömyys on miljardilasku veronmaksajille – näin kalliiksi yksi työtön tulee” (esineellistää ihmisen pelkäksi kuluksi).
”Palkansaaja maksaa työttömän edut – onko kohtuus kadonnut?”
”Työvoimapula piinaa, mutta tuhannet ovat kotona – mikä mättää?” (luo mielikuvan tahallisesta kotiin jäämisestä).
Kauhukuvat ja shokkivaikutus
Käytetään vahvoja adjektiiveja luomaan pelon ilmapiiriä.
”Karu totuus paljastui työttömyysluvuista: ’Tilanne on synkempi kuin kukaan uskoi'”
”Työttömien piina jatkuu – asiantuntijalta lohduton ennuste”
”Pudotus on shokki: 500 euroa pois kuukausituloista – näin hallitus iskee perheisiin”
Miten stigmaa mediassa puretaan
Myönteiset otsikot pitkäaikaistyöttömyydestä keskittyvät yleensä ihmisläheisyyteen, selviytymiseen ja rakenteellisten esteiden paljastamiseen. Ne pyrkivät murtamaan passiivisuusstigmaa näyttämällä, että työttömyys johtuu usein muusta kuin halun puutteesta.
Esimerkkejä myönteisistä tai inhimillistävistä otsikoista
Sankaritarinat ja uudet alut:
”60-vuotias Heikki lähetti 300 hakemusta ja tärppäsi – ’Älkää luovuttako'” (korostaa periksiantamattomuutta ja kumoaa ikäsyrjintää).
Rakenteiden kritisointi työttömän puolelta:
”Laskuri paljasti karun totuuden: Työn vastaanottaminen ei aina kannata – ’Järjestelmä on rikki, ei työtön'” (puolustaa työtöntä kannustinloukkujen uhrina).
Aktiivisuuden esille tuominen:
”Tutkimus tyrmää ennakkoluulot: Suurin osa työttömistä haluaa töitä intohimoisesti” (kumoaa laiskuusmyytin tieteellä).
Mielenkiintoista on huomata, miten yleisön reaktiot jakautuvat myönteisiin kirjoituksiin voimakkaasti kahtia.
Erityisesti henkilökuvissa, joissa kerrotaan vastoinkäymisistä (kuten sairaus tai ikäsyrjintä), kommenttikentissä näkyy paljon myötätuntoa. Lukijat jakavat omia kokemuksiaan: ”Olen samassa tilanteessa, tsemppiä Heikille!” Nämä jutut keräävät usein ”tykkäyksiä” sosiaalisessa mediassa, koska ne koetaan oikeudenmukaisiksi.
Toisaalta yleisön kommenteissa näkyy epäilys ja ajatus siitä, että ”poikkeus vahvistaa säännön”. Kriittiset lukijat saattavat kommentoida: ”Hyvä hänelle, mutta suurin osa muista on silti sohvalla.” Toisin sanoen stigma istuu tiukassa: jos työtön kuvataan aktiivisena, lukijat saattavat kyseenalaistaa, onko hän ”oikea” työtön vai pelkkää median kiillotusta.
Iltapäivälehdet hakevat myönteisissä tarinoissa myös ns. ”vau-efektiä”: ”55-vuotias maisteri oli työttömänä 5 vuotta – perusti oman yrityksen ja tienaa nyt enemmän kuin koskaan.” Kirjoituksesta saa käsityksen, että yksilö on vastuussa omasta onnestaan. Vaikka juttu on positiivinen, se voi epäsuorasti vahvistaa stigmaa muita kohtaan: ”Jos tämäkin onnistui, miksi muut eivät pysty samaan?” Yleisöpalstalla tämä kääntyy helposti todisteeksi siitä että ”töitä on, jos haluaa”.
Lopuksi
Media ei ainoastaan välitä tietoa, vaan se asettaa sävyn, jolla työttömistä puhutaan. Myönteiset henkilökuvat voivat murtaa stigmaa, kun taas talouskeskeiset ”keppi”-otsikot ja työttömien syyllistäminen tilanteestaan usein vahvistavat sitä. Olisi erittäin tärkeää, että työttömät olisivat yhdenvertaisesti keskustelemassa muiden asiantuntijoiden kanssa työttömyydestä ja työllistymisestä. Kuten eräs työttömien raadissa ollut henkilö totesi joitakin vuosia sitten:
Ehdotamme, että jatkossa aktivointi tehdään positiivisten ja ihmisläheisten palveluiden muodossa. Me kaipaamme tukea, me emme kaipaa keppiä. Ehdotamme, että eduskunnassakin kuunneltaisiin enemmän myös työttömien ääntä, sillä meillä on kokemuksia ja näkemyksiä siitä, kuinka työllistymispolulla onnistuneesti kuljetaan eteenpäin.
