Logo
  • Merja
  • Arvot
  • Kirjoitukset
  • Eduskunnassa 2011-2023
  • Kuvat
  • Saadut tunnustuspalkinnot
  • Yhteystiedot
www.sdp.fi
Copyright, 2014
Kolumnit
0

Minun idolini – Miina Sillanpää

Viime viikon torstaina, 1.10., vietettiin Miina Sillanpään ja samalla myös kansalaisvaikuttamisen sekä järjestöjen päivää. Miina Sillanpää oli rohkea edelläkävijä ja 

Blogilta
0

Nyt on keskityttävä hyvän näkemiseen

Ylen kunnille tekemässä kyselyssä jopa kolmannes koululaisista tarvitsee tänä syksynä tukea koulunkäyntiinsä kevään pitkän etäopetuksen jäljiltä. Toisille etäopetusjakson jälkeen jäi puutteita 

Kolumnit
0

Ensimmäinen Euroopan omaishoitajien päivä

Ensimmäistä Euroopan omaishoitajien päivää vietetään 6. lokakuuta. Teemapäivän järjestää Euroopan omaishoidon toimijoiden verkosto Eurocarers, jonka jäsen myös Suomen Omaishoitajaliitto on. 

Kolumnit
0

Sote-uudistuksessa ei saa unohtaa kulttuurihyvinvointia

Valtakunnallinen kulttuurihyvinvointipooli antoi hallituksen sote-uudistusluonnokseen kriittistä palautetta kulttuurin unohtamisesta osana terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä. Lakiesityksissä ei tunnisteta kulttuurihyvinvointia käsitteenä, vaikka 

Blogilta
0

Jokainen rakentaa toiminnallaan työilmapiiriä

’Yksi elämä’ on Aivoliiton, Diabetesliiton, Filhan, Hengitysliiton, MIELI – Suomen Mielenterveys ry:n, Sydänliiton ja Syöpäjärjestöjen yhteiset terveystalkoot, joiden tavoitteena on 

Blogilta
0

Myönteisyys ja ilo voimaksi

Tällä viikolla vietetään kahta hyvin erilaista teemapäivää, joissa molemmissa on tänä vuonna otettu ilo ja myönteisyys erityisteemoiksi. YK:n vanhusten päivää 

Blogilta
0

Päätöksenteossa tarvitaan ennakointitietoa

Wikipedian mukaan ennakointi tarkoittaa tulevaisuuden luotausta (tulevaisuuden ”näkemistä”) ja tulevaisuuden suunnittelua (tulevaisuuden ”tekemistä”). Ennakointi on tulevaisuustiedon eli esimerkiksi heikkojen signaalien, 

Blogilta
0

Asiakasmaksulain uudistus auttaa monia muistisairaita ja muistiperheitä

Vietämme tällä viikolla Muistiviikkoa ja monelle muistisairaalle ja muistiperheelle tiistaina eduskunnassa lähetekeskustelussa oleva asiakasmaksulain uudistus on hyvä uutinen. Usein paljon 

Blogilta
0

Järjestöt voivat huokaista helpotuksesta

Hallitus on viisaasti huomioinut järjestöjen toimintaedellytysten turvaamisen ensi vuoden budjettiesityksessään. Valtiovarainministeriön alkuperäinen 33 prosentin leikkaus järjestöjen rahoitukseen olisi johtanut yhteiskunnassa vakaviin 

Blogilta
0

Jokainen päivä on lähimmäisen päivä

Viime sunnuntaina vietettiin monessa seurakunnassa lähimmäisen päivää. Lähimmäinen on – tai on ainakin ollut – etupäässä hengellisen erikoiskielen sana. Sitä 

Load More Posts
NO MORE POSTS

Tervetuloa

Merja Facebookissa    Merja Twitterissä

Tavattavissa

heinäkuu 2025
matiketopelasu
  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31    
« kesä   elo »
Twiitit @merjamakisalo

Viimeisimmät artikkelit

  • Puheeni hyvinvointialueen valtuustossa 4.5.2025 5.6.2025
  • Kulttuuri, taide ja omannäköinen tekeminen 30.5.2025
  • Hyvää kansainvälistä Sairaanhoitajien päivää 12.5.2025 (lyhennelmä puheenvuorostani ”Tää polku vie sut mihin vaan – Sairaanhoitajan monet mahdollisuudet” – webinaarissa) 13.5.2025
  • Poliittinen tilannekatsaus: Savo-Karjalan Demarinaiset 27.4.2025 29.4.2025
  • Puheeni Mielen hyvinvointia kaikille – kampanjan avajaisissa Joensuun torilla 26.4.2025 27.4.2025

Arkistot

  • kesäkuu 2025 (1)
  • toukokuu 2025 (2)
  • huhtikuu 2025 (2)
  • maaliskuu 2025 (4)
  • helmikuu 2025 (2)
  • tammikuu 2025 (2)
  • joulukuu 2024 (5)
  • marraskuu 2024 (3)
  • lokakuu 2024 (6)
  • syyskuu 2024 (3)
  • elokuu 2024 (3)
  • kesäkuu 2024 (3)
  • toukokuu 2024 (6)
  • huhtikuu 2024 (4)
  • maaliskuu 2024 (4)
  • helmikuu 2024 (2)
  • tammikuu 2024 (1)
  • joulukuu 2023 (3)
  • marraskuu 2023 (6)
  • lokakuu 2023 (6)
  • syyskuu 2023 (5)
  • elokuu 2023 (2)
  • heinäkuu 2023 (2)
  • kesäkuu 2023 (4)
  • toukokuu 2023 (8)
  • maaliskuu 2023 (10)
  • helmikuu 2023 (15)
  • tammikuu 2023 (9)
  • joulukuu 2022 (8)
  • marraskuu 2022 (14)
  • lokakuu 2022 (15)
  • syyskuu 2022 (13)
  • elokuu 2022 (10)
  • heinäkuu 2022 (2)
  • kesäkuu 2022 (18)
  • toukokuu 2022 (13)
  • huhtikuu 2022 (8)
  • maaliskuu 2022 (13)
  • helmikuu 2022 (10)
  • tammikuu 2022 (6)
  • joulukuu 2021 (7)
  • marraskuu 2021 (8)
  • lokakuu 2021 (12)
  • syyskuu 2021 (13)
  • elokuu 2021 (5)
  • heinäkuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (13)
  • toukokuu 2021 (10)
  • huhtikuu 2021 (9)
  • maaliskuu 2021 (11)
  • helmikuu 2021 (10)
  • tammikuu 2021 (6)
  • joulukuu 2020 (9)
  • marraskuu 2020 (9)
  • lokakuu 2020 (9)
  • syyskuu 2020 (10)
  • elokuu 2020 (7)
  • kesäkuu 2020 (10)
  • toukokuu 2020 (11)
  • huhtikuu 2020 (14)
  • maaliskuu 2020 (13)
  • helmikuu 2020 (13)
  • tammikuu 2020 (7)
  • joulukuu 2019 (8)
  • marraskuu 2019 (9)
  • lokakuu 2019 (16)
  • syyskuu 2019 (15)
  • elokuu 2019 (11)
  • kesäkuu 2019 (2)
  • toukokuu 2019 (1)
  • huhtikuu 2019 (2)
  • maaliskuu 2019 (14)
  • helmikuu 2019 (10)
  • tammikuu 2019 (13)
  • joulukuu 2018 (2)
  • marraskuu 2018 (3)
  • lokakuu 2018 (6)
  • syyskuu 2018 (7)
  • elokuu 2018 (1)
  • kesäkuu 2018 (4)
  • toukokuu 2018 (3)
  • huhtikuu 2018 (2)
  • maaliskuu 2018 (5)
  • helmikuu 2018 (11)
  • tammikuu 2018 (1)
  • joulukuu 2017 (6)
  • marraskuu 2017 (10)
  • lokakuu 2017 (9)
  • syyskuu 2017 (11)
  • elokuu 2017 (4)
  • heinäkuu 2017 (2)
  • kesäkuu 2017 (7)
  • toukokuu 2017 (6)
  • huhtikuu 2017 (7)
  • maaliskuu 2017 (8)
  • helmikuu 2017 (8)
  • tammikuu 2017 (3)
  • joulukuu 2016 (8)
  • marraskuu 2016 (5)
  • lokakuu 2016 (10)
  • syyskuu 2016 (8)
  • elokuu 2016 (4)
  • kesäkuu 2016 (8)
  • toukokuu 2016 (5)
  • huhtikuu 2016 (9)
  • maaliskuu 2016 (6)
  • helmikuu 2016 (4)
  • tammikuu 2016 (1)
  • joulukuu 2015 (5)
  • marraskuu 2015 (9)
  • lokakuu 2015 (8)
  • syyskuu 2015 (15)
  • elokuu 2015 (8)
  • heinäkuu 2015 (4)
  • kesäkuu 2015 (14)
  • toukokuu 2015 (12)
  • huhtikuu 2015 (11)
  • maaliskuu 2015 (17)
  • helmikuu 2015 (16)
  • tammikuu 2015 (12)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (8)
  • lokakuu 2014 (6)
  • syyskuu 2014 (3)
  • elokuu 2014 (4)
  • heinäkuu 2014 (2)
  • kesäkuu 2014 (3)

Kategoriat

  • Blogilta (373)
  • Kolumnit (400)
  • Linkit (7)
  • Merja mediassa (4)
  • Mielipidekirjoitus (1)
  • Puheet (38)
  • Tiedotteet (88)
  • Videot (20)