Logo
  • Merja
  • Arvot
  • Kirjoitukset
  • Eduskunnassa 2011-2023
  • Kuvat
  • Saadut tunnustuspalkinnot
  • Yhteystiedot
www.sdp.fi
Copyright, 2014
Blogilta
0

Suomi menestyy, kun Eurooppa menestyy

Eduskunta kävi viime viikolla hyvän ja kattavan keskustelun hallituksen EU-selonteosta. Tiiviisti voisi todeta, että Suomi menestyy, kun Eurooppa menestyy.  Olemme kiinteästi 

Blogilta
0

Harvinaissairaudet eivät ole harvinaisia

EU:n määritelmän mukaisesti harvinaisiksi sairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohden. Suomessa on harvinaissairauksia 5000-8000. Noin 

Blogilta
0

(Työ)hyvinvointia taiteesta ja kulttuurista

Kulttuurin ja taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on jo paljon tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia. Maailman terveysjärjestön, WHO:n, vuonna 2019 julkaisema yli 

Blogilta
0

Mitä opittavaa Siun sotesta?

Ensinnäkin haluan todeta, että kannatan hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Täydellinen malli se ei toki ole, mutta nyt uudistusta ei 

Blogilta
0

Hyvää osallisuusviikkoa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella on meneillään sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Osana hanketta tällä viikolla vietetään osallisuusviikkoa. Osallisuus on vahvasti yhteydessä 

Kolumnit
0

Vielä tarvitaan tsemppiä

Eduskuntatyö käynnistyi helmikuun alussa, joskin epäviralliset valiokunnan kokoukset pyörivät jo tammikuussa täysillä. Etätyöskentely on siis muokannut myös kansanedustajien vuosityörytmiä. Eduskunnassa 

Blogilta
0

Muistiystävällinen kunta on kaikille hyvä paikka asua

Viime viikolla kirjoitin blogissani kansallisen muistibarometrin tuloksista, jotka kertovat, että muistisairaiden palvelut ovat joiltakin osin viidessä vuodessa parantuneet, mutta paljon 

Blogilta
0

Mitkä ihmeen kohtuulliset mukautukset?

Suomi on ratifioinut kesäkuussa 2016 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti 

Blogilta
0

Tavoite muistiystävällisen Suomen saavuttamiseksi vaatii vielä paljon työtä

Muistibarometri on Muistiliiton joka viides vuosi toteuttama tiedonkeruu. Sen tarkoituksena on kuvata muistisairaiden hoitoa muuttuvassa palvelujärjestelmässä. Vuoden 2020 barometri tehtiin yhteistyössä 

Tiedotteet
0

Muistiliiton kansanedustajat: Muistisairaiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen vaatii edelleen työtä

TIEDOTE                                        

Load More Posts
NO MORE POSTS

Tervetuloa

Merja Facebookissa    Merja Twitterissä

Tavattavissa

tammikuu 2026
matiketopelasu
    1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  
« joulu   helmi »
Twiitit @merjamakisalo

Viimeisimmät artikkelit

  • Palvelutarve kasvaa – rahoitus ei 8.1.2026
  • Hyvinvointialueen joulukuun blogi 17.12.2025
  • Puheeni Joensuun valtuuston kokouksessa 8.12 13.12.2025
  • Aurinkorannikon sosialidemokraattien tilaisuudessa puhuin yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja pahoinvoinnin hinnasta. 28.11.2025
  • Marraskuun hyvinvointialueblogini 17.11.2025

Arkistot

  • tammikuu 2026 (1)
  • joulukuu 2025 (2)
  • marraskuu 2025 (4)
  • lokakuu 2025 (4)
  • syyskuu 2025 (5)
  • elokuu 2025 (3)
  • kesäkuu 2025 (1)
  • toukokuu 2025 (2)
  • huhtikuu 2025 (2)
  • maaliskuu 2025 (4)
  • helmikuu 2025 (2)
  • tammikuu 2025 (2)
  • joulukuu 2024 (5)
  • marraskuu 2024 (3)
  • lokakuu 2024 (6)
  • syyskuu 2024 (3)
  • elokuu 2024 (3)
  • kesäkuu 2024 (3)
  • toukokuu 2024 (6)
  • huhtikuu 2024 (4)
  • maaliskuu 2024 (4)
  • helmikuu 2024 (2)
  • tammikuu 2024 (1)
  • joulukuu 2023 (3)
  • marraskuu 2023 (6)
  • lokakuu 2023 (6)
  • syyskuu 2023 (5)
  • elokuu 2023 (2)
  • heinäkuu 2023 (2)
  • kesäkuu 2023 (4)
  • toukokuu 2023 (8)
  • maaliskuu 2023 (10)
  • helmikuu 2023 (15)
  • tammikuu 2023 (9)
  • joulukuu 2022 (8)
  • marraskuu 2022 (14)
  • lokakuu 2022 (15)
  • syyskuu 2022 (13)
  • elokuu 2022 (10)
  • heinäkuu 2022 (2)
  • kesäkuu 2022 (18)
  • toukokuu 2022 (13)
  • huhtikuu 2022 (8)
  • maaliskuu 2022 (13)
  • helmikuu 2022 (10)
  • tammikuu 2022 (6)
  • joulukuu 2021 (7)
  • marraskuu 2021 (8)
  • lokakuu 2021 (12)
  • syyskuu 2021 (13)
  • elokuu 2021 (5)
  • heinäkuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (13)
  • toukokuu 2021 (10)
  • huhtikuu 2021 (9)
  • maaliskuu 2021 (11)
  • helmikuu 2021 (10)
  • tammikuu 2021 (6)
  • joulukuu 2020 (9)
  • marraskuu 2020 (9)
  • lokakuu 2020 (9)
  • syyskuu 2020 (10)
  • elokuu 2020 (7)
  • kesäkuu 2020 (10)
  • toukokuu 2020 (11)
  • huhtikuu 2020 (14)
  • maaliskuu 2020 (13)
  • helmikuu 2020 (13)
  • tammikuu 2020 (7)
  • joulukuu 2019 (8)
  • marraskuu 2019 (9)
  • lokakuu 2019 (16)
  • syyskuu 2019 (15)
  • elokuu 2019 (11)
  • kesäkuu 2019 (2)
  • toukokuu 2019 (1)
  • huhtikuu 2019 (2)
  • maaliskuu 2019 (14)
  • helmikuu 2019 (10)
  • tammikuu 2019 (13)
  • joulukuu 2018 (2)
  • marraskuu 2018 (3)
  • lokakuu 2018 (6)
  • syyskuu 2018 (7)
  • elokuu 2018 (1)
  • kesäkuu 2018 (4)
  • toukokuu 2018 (3)
  • huhtikuu 2018 (2)
  • maaliskuu 2018 (5)
  • helmikuu 2018 (11)
  • tammikuu 2018 (1)
  • joulukuu 2017 (6)
  • marraskuu 2017 (10)
  • lokakuu 2017 (9)
  • syyskuu 2017 (11)
  • elokuu 2017 (4)
  • heinäkuu 2017 (2)
  • kesäkuu 2017 (7)
  • toukokuu 2017 (6)
  • huhtikuu 2017 (7)
  • maaliskuu 2017 (8)
  • helmikuu 2017 (8)
  • tammikuu 2017 (3)
  • joulukuu 2016 (8)
  • marraskuu 2016 (5)
  • lokakuu 2016 (10)
  • syyskuu 2016 (8)
  • elokuu 2016 (4)
  • kesäkuu 2016 (8)
  • toukokuu 2016 (5)
  • huhtikuu 2016 (9)
  • maaliskuu 2016 (6)
  • helmikuu 2016 (4)
  • tammikuu 2016 (1)
  • joulukuu 2015 (5)
  • marraskuu 2015 (9)
  • lokakuu 2015 (8)
  • syyskuu 2015 (15)
  • elokuu 2015 (8)
  • heinäkuu 2015 (4)
  • kesäkuu 2015 (14)
  • toukokuu 2015 (12)
  • huhtikuu 2015 (11)
  • maaliskuu 2015 (17)
  • helmikuu 2015 (16)
  • tammikuu 2015 (12)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (8)
  • lokakuu 2014 (6)
  • syyskuu 2014 (3)
  • elokuu 2014 (4)
  • heinäkuu 2014 (2)
  • kesäkuu 2014 (3)

Kategoriat

  • Blogilta (373)
  • Kolumnit (419)
  • Linkit (7)
  • Merja mediassa (4)
  • Mielipidekirjoitus (1)
  • Puheet (38)
  • Tiedotteet (88)
  • Videot (20)