Vammaispalvelulaki lopultakin eduskunnan käsittelyyn
Vammaispalvelulakia on odotettu pitkään ja hartaasti, sillä vammaisten oikeuksien toteutumisessa ollut paljon puutteita. Vammaispalvelulain uudistuksen tarkoituksena on tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä turvataan yksilöllisen tarpeen mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.
Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että aivan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Muun muassa vammaisuus, terveydentila, ikä tai sukupuoli ei saisi vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin tai perusoikeuksiin. Perustuslaissa säädettävä yhdenvertaisuusperiaate viittaa syrjinnän kieltoon ja yhdenvertaisuuteen lain edessä.
Yhdenvertaisuus edellyttää yksilöllisen elämän tilanteen huomioimista ja siksi on hyvä asia, että lähes kaikkiin uuden lain mukaisiin palveluihin olisi subjektiivinen oikeus, jotta jokainen vammainen henkilö voisi saada yksilöllisen tarpeensa mukaiset palvelut. Oikeus palveluihin määrittyisi tarpeen, ei diagnoosin perusteella. Toivottavasti tämä helpottaa myös muistisairaiden ja mielenterveysasiakkaiden palvelujen saamista. Nämä vammaisryhmät ovat tällä hetkellä niitä, joilta usein evätään vammaispalvelujen käyttö.
Suomi on ratifioinut vammaisten oikeuksien sopimuksen jo vuonna 2016, mutta Suomessa eivät nämä oikeudet riittävästi toteudu. Tämä nyt eduskunnan käsittelyyn tuleva laki huomattavasti parantaa vammaisten oikeuksia, mutta samalla on myös todettava, että työ jää edelleen kesken ja lainsäädäntöön jää vielä korjattavaa. Esimerkiksi esitykseen jää yhä voimavaraedellytys, joka voi olla esteenä avun saamille. Esimerkiksi Kehitysvammaliitto, Muistiliitto, Tukiliitto, Autismiliitto ovat vaatineet voimavarapykälän kumoamista.
Asiakasprosessiin ja erityisesti palvelujen valintaan kiinnitettäisiin uuden lain myötä vahvemmin huomiota. Onnistuneen asiakasprosessin edellytyksenä on vammaisen henkilön osallisuus asiakasprosessin kaikissa vaiheissa. Laki edellyttäisi, että vammainen henkilö saa riittävästi tietoa ymmärrettävässä muodossa, käyttää hallitsemaansa kieltä tai kommunikointikeinoa, tarvittaessa tulkkauspalvelua ja tukea oman näkemyksensä muodostamiseen ja ilmaisemiseen ikänsä ja kehitysvaiheensa edellyttämällä tavalla.
On tärkeää, että lain soveltamisohjeet ovat riittävän konkreettiset, sillä tällä hetkellä vammaispalvelujen myöntämiseen liittyy liian paljon harkintaa ja siksi eri puolilla Suomea vammaiset saavat hyvin eri tavalla heille kuuluvia palveluja.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on saanut viime vuosina useita yhteydenottoja vammaispalveluja koskien. Vammaispalveluiden myöntämiseen liittyvien yhteydenottojen perusteella valtuutettu voi todeta, että vammaispalveluiden toteutumisessa on alueellisia eroja. Kuntien tai kuntayhtymien välillä on suuria eroja palveluiden myöntämiskäytännöissä, valitusten määrissä sekä päätösten perusteluissa. Tilanne asettaa vammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä he asuvat.
Lisäksi valtuutetun tietoon on tullut, että vammaispalvelulain mukaiset palvelut toteutuvat usein vasta hallinto-oikeuden päätöksien kautta. Kuntien tiukka linja palveluiden myöntämisessä liittyy usein kuntien omiin soveltamisohjeisiin, joissa ei välttämättä oteta huomioon relevanttia oikeuskäytäntöä tai sitä tulkitaan tiukasti. Kunnat eivät nykyisin valtuutetun kokemuksen mukaan palvelupäätöksiä tehdessään riittävästi toteuta perus- ja ihmisoikeusmyönteistä laintulkintaa tai ylipäätänsä ota huomioon perusoikeuksia vammaispalveluja koskevien lakien tulkinnassa. Tämä voi johtaa alimitoitettuihin palveluihin koska vain pieni osa päätöksistä päätyy hallinto-oikeuksien ratkaistavaksi. Myös tämän vuoksi eri alueilla asuvat vammaiset henkilöt eivät keskenään välttämättä ole yhdenvertaisessa asemassa sekä palveluiden saamisen että oikeusturvan suhteen.
Lain käytännön toteuttamiseen tarvitaan myös koulutusta hyvinvointialueille lain soveltamisesta, niin että palveluista päätettäessä lain hyvät tavoitteet yhdenvertaisuudesta toteutuvat. Yhdenvertaisuus ei tarkoita, että jokaiselle olisi täysin samat palvelut, vaan se tarkoittaa, että palveluiden avulla vammaiselle mahdollistetaan samat oikeudet osallisuuteen kuin ei-vammaisille.
Toivottavasti uusi laki ja sen soveltamisohjeet ovat niin selkeitä, että tämän kaltaiselta toiminnalta jatkossa vältytään. Tämän varmistamiseksi tarvitaan Suomeen vammaisasiavaltuutettu, joka toimii yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä. Vammaisasiavaltuutetulla tulee olla toimivaltuudet puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin. Viime vuonna tein yhdessä Noora Koposen kanssa kirjallisen kysymyksen viran perustamisesta.
